Kuopion kaupunki muuttaa liputusohjeitaan.
Uudessa ohjeessa liputuskohteita on vähennetty, mutta vähemmistöt on huomiotu aiempaa paremmin.
Valmistelussa on huomiotu sekä sisäministeriön ohje että talouden tasapainotuksen tavoite kehittää hankintojen kustannustehokkuutta.
Muutos vähentää lähes 70 000 eurolla liputustoiminnan kuluja virallisten, vakiintuneiden ja suositeltujen liputuspäivien osalta.
Ohjeella selkeytetään kaupungin liputuskäytäntöjä.
Liputusmuutos vähentää liputuskohteita erityisesti vakiintuneilta ja suositeltavilta liputuspäiviltä ja arkipyhiltä. Jatkossa esimerkiksi virallisten liputuspäivien sattuessa arkipäivään liputus toteutetaan sellaisissa kaupungin kiinteistöissä, joissa on lipputanko sekä toimintaa.
Viikonloppuisin tai arkipyhisin liputetaan virastotaloilla, pääkirjastolla, musiikkikeskuksella ja kaupunginteatterilla. Suositeltuina liputuspäivinä liputetaan kaupungintalolla ja vaalipäivinä äänestyspaikkojen kiinteistöillä.
Kaupunginvaltuusto päätti liputusohjeiden tarkastamisesta helmikuussa 2023.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen uudesta liputusohjeesta maanantain kokouksessaan.
Muutos tulee voimaan joulukuun alussa.