Oma Häme aloittaa yt-neuvottelut ikäihmisten asumispalveluissa

Oma Hämeen mukaan neuvottelujen ensisijaisena tavoitteena ei ole työvoiman vähentäminen.

Käsi ojentaa ottimilla otettua leipää lautasella vanhukselle.
Yhteistoimintaneuvottelujen piiriin kuuluu noin 1 100 työntekijää. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Petri Lassheikki

Oma Häme aloittaa ikäihmisten asumispalveluissa yhteistoimintaneuvottelut. Asiasta päätettiin maanantaina aluehallituksessa. Oma Hämeen mukaan neuvottelujen ensisijaisena tavoitteena ei ole työvoiman vähentäminen, vaan työntekijöiden hyödyntäminen hyvinvointialueen muissa palveluissa. Työvoiman vähentämistä ei ole kuitenkaan täysin suljettu pois.

Neuvottelujen piiriin kuuluu noin 1 100 työntekijää. Taustalla on ympärivuorokautisen pitkäaikaisen hoivan henkilömitoituksen lasku. Mitoitusta ollaan laskemassa nykyisestä 0,65:sta 0,6:een. Lyhytaikaisessa, ympärivuorokautisessa palveluasumisessa mitoitus säilyy ennallaan.

Mitoitusta koskevan lakimuutoksen on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden alusta alkaen. Oma Hämeen mukaan valtio on jo leikannut ensi vuodelta rahoitustaan hyvinvointialueilta mitoitusmuutoksen perusteella, minkä vuoksi hyvinvointialueen on kohdennettava työvoimaa uudelleen sekä vähennettävä henkilöstötyövuosia asumispalveluissa vastaamaan hyvinvointialueen rahoitusta.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.