Pori Energian vähemmistöosuuden myynnistä ei ehditä järjestää kansanäänestystä ennen kuin asiasta on tarkoitus päättää Porin kaupunginvaltuustossa.
Kaupunginvaltuusto antoi elokuussa virkamiehille ja kaupunginhallitukselle luvan valmistella kauppaa. Jos sopiva ostaja löytyy ja kauppahinnasta päästään sopuun, kaupasta on tarkoitus päättää valtuustossa 20.12.
Aikataulu liian tiukka
Kaupan vastustajat tekivät kuntalaisaloitteen, jossa vaaditaan Pori Energian pitämistä täysin kaupungin omistuksessa. Lisäksi siinä vaaditaan neuvoa-antavaa kansanäänestystä asiasta.
Aloite keräsi riittävän määrän nimiä syyskuun lopussa, mutta aikataulu osoittautui liian tiukaksi. Lain mukaan päätös kansanäänestyksestä on tehtävä 60 päivää ennen äänestystä. Aikaraja täyttyi sunnuntaina, mutta valtuusto kokoontuu seuraavan kerran vasta marraskuussa.
Kahdeksan valtuutettua halusi pikakokousta
Kauppaa vastustavat valtuutetut keräsivät Porin valtuustosta nimiä ylimääräisen kokouksen järjestämiseksi, jotta kansanäänestyksestä ehdittäisiin päättää ajoissa. Allekirjoituksia kertyi valtuutettu Niko Viinamäen (Liike Nyt) mukaan kahdeksan. Ylimääräisen kokouksen järjestämiseksi olisi tarvittu 15 nimeä.
Viinamäki sanoo olevansa pettynyt, että kansanäänestystä ei todennäköisesti nyt järjestetä. Hän vaatii, että kuntalaisaloite saa joka tapauksessa laajan käsittelyn Porin valtuustossa.
Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna sanoo Ylelle, että virkamiehet toimivat Pori Energia -asiassa täysin valtuutettujen tahdon mukaan. Hänen tietojensa mukaan kuntalaisaloitetta ei ole vielä toimitettu kaupungille, joten asian käsittelyaikataulua ei ole ehditty valmistella.
Johtava juristi Pauliina Mäenpää vahvistaa Innan tiedon.
Myydäkö vai eikö myydä?
Pori Energian vähemmistöosuuden myyminen on pian päättyvän valtuustokauden suurimpia asioita Porissa.
Kaupunginjohtaja Innan tavoitteena on saada Porille kaupalla satojen miljoonien eurojen potti käytettäväksi osin investointeihin ja loppuosaltaan sijoitettavaksi tuottamaan pääomatuloja.
Kaupan vastustajat pelkäävät muun muassa päätösvallan menettämistä ja sähkön siirtohinnan nousua. Vastustajia on Liike Nytin lisäksi ainakin SDP:ssä, vasemmistoliitossa, ja perussuomalaisissa.
Pori Energian myyntiä koskeneessa kuntalaistilaisuudessa kuultiin lähinnä kriittisiä puheenvuoroja 15.10.: