Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunta päätti keskiviikkona perustaa päiväkodin Vikajärvelle. Se palvelee kylän omien lasten lisäksi myös sen pohjoispuolella asuvia lapsiperheitä.
Alueella on tällä hetkellä 12 varhaiskasvatusikäistä lasta. Osalle lapsiperheistä nyt tarjolla olevat vaihtoehdot ovat liian kaukana: matkaa lähimpään päiväkotiin on mahdollisesti jopa 40 kilometriä.
Sivistyslautakunnan mukaan perheet ovat olleet kiinnostuneita siirtämään lapsensa uuteen päiväkotiin.
Vikajärven koululla on olemassa asuinhuoneisto, joka voidaan ottaa päiväkotikäyttöön pienin kunnostustoimin. Päiväkodille aidataan koulun ulkopuolelta myös oma piha-alue. Muutostöihin on varattu 30 000 euroa.
Esiopetus järjestetään uuden päiväkodin tiloissa ainakin kauden 2024–2025 aikana. Päiväkotiin tarvitaan yksi varhaiskasvatuksen opettaja ja kaksi lastenhoitajaa.