Puukauppa kukoistaa kaakossa – hintahuiput tasoittuneet vain hieman

Syyskuun loppuun mennessä puukauppamäärä oli noussut Kaakkois-Suomessa 12 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.

Puupino metsätien varressa.
Puun hinta on yhteydessä metsänomistajien puunmyyntiaikomuksiin. Kuva: Petri Niemi / Yle
  • Tanja Hannus

Puukauppa on käynyt tänä vuonna vilkkaasti Kaakkois-Suomessa.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton tilastojen mukaan yksityismetsien puukauppavuosi on ollut tähän mennessä kahta edellistä vuotta vilkkaampi.

Myös puun hinnan nousulla on vaikutuksia puukauppaan.

– Syyskuun loppuun mennessä puukauppamäärä oli noussut 12 prosenttia verrattuna edellisvuoteen, kertoo MTK:n Kaakkois-Suomen kenttäpäällikkö Jouni Väkevä tiedotteessa.

Venäläisen puun jääminen pois markkinoilta vaikuttaa eniten juuri Kaakkois-Suomeen ja pitää kotimaisen puun kysyntää ylhäällä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.

Lautoja kasassa.
Yksityismetsien puukauppavuosi on ollut kahta edellistä vuotta kiivaampi. Kuva: Jakob Lillas / Yle

Kilpailutus kannattaa

Havutukkipuun hinta on pysynyt korkealla toukokuusta alkaen, jolloin se ylitti edellisen vuoden hintahuipun. Myös kuitupuun hinta on pysytellyt korkeana viime maaliskuusta alkaen, jolloin se ylitti viime vuotisen huippuhinnan.

– Kesä-heinäkuun hintahuiput ovat tasaantuneet muutaman prosenttiyksikön alaspäin alkusyksyn aikana, kertoo Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan toiminnanjohtaja Juho Luumi

Puun hinnalla on suuri vaikutus metsänomistajien puunmyyntiaikomuksiin. Kaakon metsänhoitoyhdistykset muistuttavat, että puukauppa kannattaa aina kilpailuttaa, jotta omalle metsälle saa parhaan mahdollisen hinnan.

– Ostajien väliset erot voivat olla huomattavia. Metsänhoitoyhdistykset tuntevat oman alueensa markkinatilanteen parhaiten, muistuttaa Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson johtaja Janne Ristola.