Vauhtiajot keskittyy jatkossa vain musiikkiin, moottoriurheiluosuus jää historiaan

Jo yli 20 kertaa järjestetty festivaali teki kesällä ennätyksiä, vaikka kalliiksi käyneet ratakilpailut loistivat poissaolollaan.

Nainen lavalla ja ihmisiä lavan edessä
Kesällä Vauhtiajot myi kaksi kolmesta illastaan loppuun. Kuva: Milla Virtanen / Yle
  • Tuomo Mäenpää

Seinäjoen Vauhtiajot keskittyy jatkossa vain musiikkiin.

Miltei läpi yli 20-vuotisen taipaleensa festivaali on tarjonnut omalaatuisen sekoituksen musiikkia ja moottoriurheilua. Menneen kesän menestys kuitenkin vahvisti järjestäjien ajatuksia muutoksesta.

Vauhtiajot järjestettiin kesällä ensimmäistä kertaa ilman ratakilpailujen osuutta. Kaksi kolmesta illasta oli loppuunmyytyjä.

– Kyllä päätös ratakilpailujen lopettamisesta sattuu, mutta toi myös valtavan määrän helpotusta. Olemme tätä useamman vuoden miettineet, mitä ratakilpailujen kanssa tehdään, tapahtuman promoottori Kalle Keskinen kuvaa.

Keskinen kuvaa tunnelmiaan vapautuneeksi, kun yksi suuri päätös on saatu tehtyä.

– Olo on jotenkin kumman kevyt. Aivan kuin olisi päässyt irti kahleista ja saanut vapauden taas rakentaa uutta.

Keskisen mukaan autokilpailut söivät tapahtuman kokonaistuottoa lähes joka vuosi.

– Vaikeina taloudellisina vuosina se ei ole ainakaan auttanut, että ratakilpailujen rakentaminen on niin kovin kallista. Korona-aikana ja nyt viimeistään kesällä näimme, ettei Vauhtiajot ole nimestään huolimatta riippuvainen ratakilpailusta.

Keskisen mukaan vuodesta 2010 alkaen Vauhtiajojen musiikkipuoli on vetänyt moottoriurheilua enemmän väkeä.

Mahdollisuus kehittää tapahtumaa

Kun ratakilpailut jäävät pois, Vauhtiajojen esiintyjäkaarti laajenee.

– Ilman luopumista emme pystyisi kehittämään näissä määrin musiikkipuolta. Haluamme nostaa festivaalina asemaamme ihan valtakunnallisesti.

Ensi kesänä festivaali palaa Kirkkokadulle kolmannen esiintymislavan muodossa. Artisteja on yhteensä lähes neljäkymmentäviisi.

Päälavan lisäksi Vauhtiajoissa nähdään rocklava sekä 1990-luvun musiikkiin keskittyvä retrolava.

Ratakilpailut jäävät elämään kaikesta huolimatta yhä tapahtuman nimessä.

– Vauhtiajot-nimestä pidetään kiinni loppuun asti. Siitä ei tulla luopumaan, siitä meidät tunnetaan.

Keskinen ei malttaisi olla jo kertomatta uusista artistikiinnityksistä.

– Marraskuussa ensimmäiset nimet julkaistaan. Mielenkiinnolla odotan palautetta, sillä itse olen tästä kaikesta hyvin innoissani.

Heinäkuun 17.–19. vietettävä tapahtuma järjestetään jo 22. kerran.

Vauhtiajojen promoottorina ja tuotantoyhtiönä toimii Loud'n Live Promotions Oy.