Hissit lujilla Jyväskylässä – sata ihmistä muutti yhtä aikaa samaan kortteliin

Jyväskylään valmistui viiden puukerrostalon kortteli. Vaikka ensimmäinen taloista oli valmis jo yli vuosi sitten, sen asukkaat pääsivät muuttamaan vasta tänään.

Väenpaljoudesta huolimatta jyväskyläläiset Pertti Kuivalainen, Mauri Pitkänen ja Auli Bogdanoff olivat rennolla mielellä. Video: Niko Mannonen / Yle
  • Ada Lassuri

Jyväskylän Kuokkalassa oli tänään torstaina vilkas muuttopäivä.

Alueelle on juuri valmistunut viiden puukerrostalon kortteli, ja moni asukkaista muutti upouuteen asuntoonsa saman päivän aikana.

Esimerkiksi korttelin ensimmäinen kerrostalo valmistui jo reilu vuosi sitten, mutta rakennus oli tyhjillään tähän päivään saakka. Asuntoihin sai muuttaa vasta sitten, kun viimeinenkin kerrostalo oli valmis.

Syynä on turvallisuus. Tiiviin korttelin pelastautumispaikka sijaitsee sisäpihalla, ja siellä tehtiin rakennustöitä.

Ihmisiä muuttamassa uuteen puukerrostaloon Jyväskylän Kuokkalassa.
Kortteli sijaitsee Kuokkalan keskustassa. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Talojen ovet avautuivat asukkaille kello 12, ja odotetusti paikalla oli paljon ihmisiä.

– Erittäin hyvät fiilikset, sanoi Pertti Kuivalainen.

– Käytämme hissiä vuorotellen, uskoi Mauri Pitkänen.

– Varmaan menee myöhään iltaan, totesi Auli Bogdanoff.

Kuvat saa isommiksi painamalla niistä.

Jyväskyläläinen Pertti Kuivalainen aktivoi uuden puukerrostaloasuntonsa avaimia.
Jyväskyläläinen Mauri Pitkänen pääsi muuttamaan uuteen puukerrostaloasuntoonsa.
Jyväskyläläinen Mauri Pitkänen pääsi muuttamaan uuteen puukerrostaloasuntoonsa.
Jyväskyläläinen Auli Bogdanoff auttaa siskoaan muutossa.

Yhteismuutossa asukkaat voivat tutustua toisiinsa

Korttelin viidestä kerrostalosta neljä on Yrjö ja Hanna -säätiön rakennuttamia. Jättimuutto koski säätiön asuntoja.

Yhdessä taloista on asumisoikeus- ja lopuissa senioriasuntoja.

Rakennuttajapäällikkö Harri Hällin mukaan torstaina noin sata asuntoa sai uuden asukkaan. Hän uskoo, että suuri yhteismuuttopäivä lisää korttelin yhteisöllisyyttä, kun asukkaat pääsevät tutustumaan toisiinsa.

Yrjö ja Hanna -säätiön rakennuttajapäällikkö Harri Häll iloitsee kun Kuokkalaan vastavalmistuneisiin puukerrostaloihin pääsi muuttamaan.
Yrjö ja Hanna -säätiön rakennuttajapäällikkö Harri Häll on ylpeä uudesta korttelista. Kuva: Niko Mannonen / Yle