Kolme neljästä suomalaisesta (74 %) antaisi äänensä demokraattien Kamala Harrisille, jos saisi äänestää Yhdysvaltain 5. marraskuuta pidettävissä presidentinvaaleissa. Yksi kymmenestä (10 %) äänestäisi republikaanien Donald Trumpia, ilmenee elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn kyselytutkimuksessa.
EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksen perusteella suomalaisten huoli Trumpin valinnasta kumpuaa pelosta, että hänen politiikkansa voisi heikentää maailman vakautta ja Suomen turvallisuustilannetta.
Liki kolme neljästä (72 %) arvioi Trumpin valinnan vaikuttavan kielteisesti rauhaan ja konflikteihin maailmassa, ja vain 13 prosenttia arvioi vaikutukset myönteisiksi. Yli puolet (55 %) arvioi Trumpin valinnan vaikuttavan kielteisesti myös Suomen asemaan Venäjän naapurina.
Harrisin valinnan vaikutukset vuorostaan arvioidaan pääosin myönteisiksi. Enemmistö (56 %) arvioi Harrisin valinnan vaikuttavan myönteisesti rauhaan ja konflikteihin maailmassa. 43 prosenttia arvioi Harrisin vaikuttavan myös myönteisesti Suomen asemaan Venäjän naapurina, mutta puolet (49 %) ei osaa ottaa kantaa vaikutuksen suuntaan.
– Suomalaisilla on herännyt huoli siitä, että Trumpin toisen kauden aikana Yhdysvaltojen sitoutuminen Natoon ja sitä kautta Suomen turvallisuuteen voisi olla epäselvää. Vaikka Trump on julkisuudessa esittänyt suunnitelmia rauhan saavuttamiseksi Ukrainassa, hänen viestinsä Naton merkityksestä ja asennoitumisensa Venäjään aiheuttavat Suomessa epävarmuutta, arvioi EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.
Puoluetaustaltaan perussuomalaiset kannattavat eniten Trumpia (41 %). Toiseksi eniten Trump sai kannatusta kristillisdemokraateilta (29 %). SDP:n, vasemmistoliiton ja RKP:n kannattajista vain 1 % kannattaa Trumpia.
Harrisia kannattavat eniten SDP:n ja vihreiden kannattajat (96 %).
Tulokset perustuvat 2 018 henkilön vastauksiin Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 8.10.–21.10.2024.