68-vuotias mies on tuomittu Satakunnan käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen yleisvaaran tuottamuksesta. Tapaus liittyy Huittisissa sattuneeseen rivitalopaloon.
Miehen asunto tuhoutui kaksi vuotta sitten syyskuussa sattuneessa tulipalossa pahoin. Lisäksi muut rivitalon asunnot kärsivät vahinkoja, kun palo levisi välikatolla ja rakennuksen katto jouduttiin purkamaan.
Rivitalossa on 14 asuntoa. Niistä yhdeksän oli tapahtuma-aikaan palvelutalokäytössä. Asunnoissa on asunut muun muassa vanhuksia. Kukaan ei joutunut palon takia hengenvaaraan.
Näyttö riitti tuomioon
Syytteen mukaan mies oli tupakoinut sohvalla ja tulipalo oli saanut alkunsa miehen huolimattomuudesta tulen ja tupakan käsittelyssä. Mies kiisti syytteen.
Oikeus katsoi pelastuslaitoksen ja poliisin tekemien tutkimusten osoittavan, että mies oli polttanut asunnossa sisällä. Palo oli arvion mukaan saanut alkunsa sohvalta. Myös muu näyttö viittasi siihen, että mies oli aiheuttanut palon tupakoimalla huolimattomasti.
Oikeus totesi, että mies oli pahentanut tuhoa jättämällä asuntonsa oven auki poistuessaan ulos.
800 euroa sakkoja
Miehen tuloilla maksettavaa tulee 80 päiväsakosta 800 euroa. Lisäksi tuomittu joutuu korvaamaan satojen eurojen edestä naapureille aiheuttamiaan aineellisia vahinkoja.
Miestä ei tuomittu tuhotyöstä vaan vain yleisvaaran tuottamuksesta, koska hänellä ei ollut tarkoitusta aiheuttaa tulipaloa. Yleisvaaran tuottamus on kyseessä silloin, kun tulipalon syttymiseen liittyy huolimattomuutta.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Siitä voi valittaa hovioikeuteen.