Pyhäselän vankila on nyt turvallisempi kuin kaksi vuotta sitten, vakuuttavat vankilaviranomaiset

Pyhäselän suljetun vankilan valvontajärjestelmä on uusittu viimeisen vankilapaon jälkeen. Vankilan johtajan mukaan vartijan paikat on täytetty, mutta yliasutusta on nyt koko ajan.

Teräksinen verkkoaita, jonka takana punatiilinen vankilarakennus.
Pyhäselän vankila Joensuun eteläpuolella on yksi Suomen 15 suljetusta vankilasta. Pohjois-Karjalassa on myös avovankila Juuassa. Kuva: Ilari Papinniemi / Yle
  • Marja-Liisa Kämppi

Pyhäselän vankilan valvontajärjestelmä on uusittu viimeisen vankilapaon jälkeen.

Kaksi miestä karkasi Pyhäselän suljetusta vankilasta Hammaslahdessa kaksi vuotta sitten. Paon jälkeen kävi ilmi, että vankilan valvontajärjestelmä oli ollut epäkunnossa jo pitempään.

Toimitila- ja turvatekniikkayksikön päällikkö Mika Antikainen Rikosseuraamuslaitoksesta vakuuttaa, että valvontajärjestelmä on nyt kunnossa ja vankilassa on käyty läpi muitakin turvallisuusriskejä.

Uusia pakoja tai pakoyrityksiä ei Pyhäselän vankilassa ole tapahtunut kahteen vuoteen.

Samana vuonna kuin Pyhäselästä eli 2022 karkasi koko maassa 13 vankia, joista 11 suljetuista vankiloista.

Viime vuonna karkureita oli Rikosseuraamuslaitoksen vuosikertomuksen mukaan kahdeksan, joista puolet suljetuista laitoksista.

Vankeja nyt jatkuvasti enemmän kuin paikkoja

Vankimäärän kasvu koko Suomessa näkyy myös Pyhäselän vankilassa Hammaslahdessa.

Pyhäselän suljetussa vankilassa on 87 paikkaa miesvangeille.

Henkilöstön määrää ei kerrota julkisuuteen, mutta osa vartijan viroista on täytetty määräaikaisilla tekijöillä. Vankilan johtaja Riitta Korpelainen kertoo, että virkoja on tulossa haettavaksi vuodenvaihteessa.

Korpelaisen mukaan henkilöstöresursseja suurempi ongelma Pyhäselässä on tällä hetkellä suuri vankimäärä. Puhutaan ”yliasutuksesta” eli vankeja on laitoksessa enemmän kuin virallisia vankipaikkoja.

– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että on jouduttu valitettavasti asuttamaan useampi vanki samaan selliin, Korpelainen harmittelee.

Johtajan toive on, että Pyhäselän vankilan ensi vuoden budjetti pysyisi valtion säästöpaineista huolimatta samalla tasolla kuin tänä vuonna.