Lappeenrannan seurakuntayhtymä on päättänyt, mihin se käyttää saamansa lahjoituksen.
Yksityishenkilö Eila Neuvonen jätti seurakuntayhtymälle vuosi sitten noin 685 000 euron arvoisen testamentin. Lisäksi seurakuntayhtymä saa käteisenä rahaa lähes 473 000 euroa. Yhteensä rahaa päätyykin seurakuntayhtymälle yli miljoona euroa.
Testamentissa ei erikseen määritelty, mihin raha pitäisi käyttää.
Uusi leirikeskus
Lappeenrannan seurakuntayhtymä päätti keskiviikkona yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa, että se aikoo käyttää testamenttirahaa tulevan leirikeskuksen rakentamiseen yhteensä 300 000 euroa. Leirikeskuksen rakentamisesta ei ole päätetty vielä virallisesti.
Loput varoista käytetään Lappeenrannan seurakuntayhtymän seurakuntien uusien toimintamuotojen edistämiseen ja nykyisten toimintojen tukemiseen. Lappeenrannan seurakuntayhtymään kuuluu viisi eri seurakuntaa.
Testamenttiin kuuluu myös kaksi metsätilaa Lappeenrannan Voipialassa ja Huutsenmäellä. Yhteensä metsätilaa lahjoitettiin seurakuntayhtymälle 59 hehtaaria.
Kirkkovaltuuston kokouksessa päätettiin, että metsätilat liitetään seurakuntayhtymän omaisuuteen. Niistä saatava tuotto käytetään seurakunnan kustannusten kattamiseen.
Eila Neuvosen nimi muistoksi
Lappeenrannan seurakuntayhtymä on käynyt keskustelua testamentista myös Eila Neuvosen omaisten kanssa.
Vainajan läheiset toivoivat, että Eila Neuvosen nimi jäisi muistoksi seuraaville sukupolville.
Lappeenrannan seurakuntayhtymä aikookin muistaa Neuvosta leirikeskuksen seinälle laitettavalla muistolaatalla tai vaihtoehtoisesti nimetä yhden leirikeskuksen kokoontumistiloista Neuvosen nimellä.