Nettijättien toiminnasta on voinut valittaa viranomaiselle pian vuoden – näin se käy

Traficomille voi ilmoittaa muun muassa tietojen poistamisesta tai sometilin sulkemisesta. Yhteydenotosta voi seurata järeitä toimenpiteitä.

Uhana Instagramtili, jossa kuva "sensuroitu"-tekstillä.
Sisällön rajoittamisen vuoksi tamperelainen vaatemerkki Uhana on blurrannut myymiensä paitojen tekstit somekuvissa. Osan kuvista se on merkinnyt sensuroiduksi, kuten kuvassa. Kuva: Matias Väänänen / Yle
  • Elina Nieminen

Poistiko Facebook tilisi eikä kerro miksi? Törmäsitkö Youtubessa laittomaan sisältöön, mutta videopalvelu ei vastaa yhteydenottoihisi?

Suomalaisilla on ollut helmikuusta asti mahdollisuus valittaa nettijättien toiminnasta kotimaiselle viranomaiselle, Traficomille. EU:n digipalveluasetuksen (DSA) ansiosta se voi puuttua esimerkiksi Googlen, Metan tai X:n toimintaan.

Ilmoittaminen myös vaikuttaa, sanoo projektipäällikkö Jarmo Riikonen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin datatalousverkostosta.

– Suurten digijättien osalta asetusta valvoo EU-komissio, ja sillä on käytettävissä järeitä toimenpiteitä palveluasetusta rikkovia toimijoita kohtaan. Puhutaan esimerkiksi todella isoista sakoista.

Muita toimijoita valvoo kansallinen viranomainen, Suomessa pääosin Traficom. Myös niillä on keinoja puuttua asetuksen rikkomiseen.

Yle kertoi torstaina, kuinka Instagram rajoitti tamperelaisen vaatemerkki Uhanan uuden paitamalliston näkyvyyttä. Yritys sai lopulta mainoksensa näkymään Instagramissa ottamalla yhteyttä emoyhtiö Metaan.

Jarmo Riikosen mukaan alustat ja palveluntarjoajat ovat jo korjanneet joissain tapauksissa toimintaansa hyvin nopeasti, kun komissio on ilmoittanut, että niitä epäillään digipalveluasetuksen rikkomisesta.

– Eli kyllä tämä toimii. Se vaatii kuitenkin sitä, että mahdollisista menettelyjen rikkomuksista tehdään ilmoituksia. Sitä kautta viranomaiset saavat tietoa siitä, millaisia väärinkäytöksiä tai menettelyjen puutteita alustoilla tällä hetkellä tapahtuu.

Ilmoituksia on tullut Riikosen mukaan tähän mennessä melko vähän, kolmisenkymmentä.

Ota ensin yhteyttä ylläpitoon

Tyypillisimmillään Traficomin puoleen käännytään, kun käyttäjän julkaisemaa sisältöä on poistettu tai hänen tilinsä on poistettu tai jäädytetty. Kun asiakas on ottanut yhteyttä palveluntarjoajaan, sieltä ei joko ole annettu kunnollisia perusteluja tapahtuneelle tai vastausta ei kuulunut lainkaan.

Jarmo Riikosen mukaan Traficom voi viedä asiaa eteenpäin, jos alusta ei vastaa kohtuullisessa ajassa tai valituskanavaa ei löydy.

Ilmoituksen voi tehdä Traficomin verkkosivujen kautta, ja virasto välittää ne eteenpäin viranomaisille siihen EU-valtioon, jossa verkkoalustan kotipaikka on. Usein paikkana on Irlanti, jossa asia lopulta käsitellään.

Traficomiin tulleiden yhteydenottojen perusteella vaikuttaa siltä, että nettijättien kanssa ei ole aina kovin helppoa toimia.

Virasto toki saa tiedon vain tapauksista, joissa yhteydenpito on ollut vaikeaa.

– Mutta ihan yleisenä kommenttinakin kuulee sitä, että niihin on aika usein vaikeaa olla yhteydessä, Riikonen sanoo.

Someyhtiö Meta on alkanut tänä keväänä rajoittaa poliittisen sisällön näkymistä Instagramissa ja Threadsissä. Jos haluat nähdä edelleen poliittista sisältöä ja seurata yhteiskunnallisia asioita Instagramissa, sinun pitää muuttaa tilisi asetuksia. Katso videolta, kuinka se käy.

Saat poliittiset sisällöt näkyviin painamalla IG-profiilin oikean ylälaidan kolmea viivaa. Rullaa valikosta kohtaan ”Ehdotettu sisältö”, valitse sen takaa ”Poliittinen sisältö” ja paina kohtaa ”Älä rajoita poliittista sisältöä”. Video: Matias Väänänen / Yle