Sahasaareen rakentuva hirsitalo valmistuu todennäköisesti keväällä.
– Tavoitteena on, että vappuna hirsitalon pihalla voisi juoda simaa, yrittäjä Harri Majala hymähtää.
Tätä on edeltänyt vanhan ja ränsistyneen pajarakennuksen purkaminen. Tontilla oli pilaantunutta maata, jonka kaupunki puhdisti ennen uuden rakentamista.
– Sahasaari oli aiemmin kauhean näköinen: maa oli saastunut ja katolta kasvoi koivua.
Uuteen kaksikerroksiseen hirsirakennukseen tulee ainakin toimisto, kahvila, lyhytvuokraukseen tarkoitettu asunto ja juhlatila.
Majala avaa suunnitelmia tarkemmin: Rakennukseen tulee muun muassa vuokrattava saunatila ja coworking-tila eri alan toimijoille. Yläkerran toimistotilaan etsitään yhä vuokralaista. Myös viikonloppuisin auki oleva kahvila-viinibaari on ollut puheissa. Kahvilakonseptia ei kuitenkaan ole vielä lukittu, eikä sopimusta allekirjoitettu.
Uuden rakennuksen sisätilassa on täysin paljas hirsi, mutta ulospäin tulee puuvuoraus. Suunnittelutyössä mukana ollut Pave Arkkitehtien toimitusjohtaja Pave Mikkonen kertoo, että rakennustapa kunnioittaa vanhan rakennuksen hahmoa, mutta on toteutettu nykyaikaisilla yksityiskohdilla.
– Kyseessä on ainutlaatuinen puistokokonaisuus, ja haluamme olla viimeistelemässä kaupunkikuvaa.
Kustannusarvio lähes 500 neliömetrin kokoiselle hirsitalolle on noin miljoona euroa.
Majala myös kertoo, että Sahasaaren graffitien täyttämään valkeaan rakennukseen on myös tulossa toimintaa toiselta operaattorilta.
– Alue saadaan uuteen loiston. Totta kai se lisää alueen viihtyvyyttä, Majala summaa.
Aiheesta on uutisoinut aiemmin myös Kaleva.