Kemijärven kaupunki haluaa turvata kaupunkilaisten edut kaupunkiin kaavailluissa pumppuvoimalahankkeissa.
Kaupunki alkaa selvittää pumppuvoimalan ympäristö-, vesistö- ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Selvityksen tavoite on saada riippumaton ja Kemijärven etua huomioiva kokonaisarvio pumppuvoimaloiden hyödyistä, vaikutuksista ja haitoista. Asiaa käsiteltiin Kemijärven kaupunginhallituksessa maanantaina.
Aluetaloudellisista vaikutuksista kaupunkia kiinnostaa erityisesti verotulojen kohtalo. Voimalaitosten kiinteistöverot eivät tällä hetkellä kuulu verotulojen tasausjärjestelmän piiriin eli voimalaitoskunnat saavat tuntuvaa taloudellista etua. Valtionosuusjärjestelmää kuitenkin uudistetaan ja eikä kiinteistöverojen kohtalosta ole varmuutta.
- Jos ne joutuvat verotulojen tasaukseen, silloin voimalaitokset eivät hyödytä sijaintikuntaa niin paljon. Siinä tapauksessa mietitään vielä tarkemmin, haluaako kunta kaavoittaa tällaisia hankkeita, sanoo kaupunginjohtaja Dina Solatie.
Kaupunki ei selvitä samoja ympäristövaikutuksia, mitä pakollisessa ympäristövaikutusten arvioinnissa selvitetään, vaan Solatien mukaan lähinnä kokoaa eri lähteistä tietoa kuntalaisten tarpeisiin.
Marraskuun aikana asukkaille ja mökkiläisille järjestetään keskustelutilaisuus ilman voimayhtiöitä. Tarkoitus on käydä läpi esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointia ja kaavoitusta. Myöhemmin virkamiehet ja päättäjät tekevät todennäköisesti oman tutustumismatkan johonkin pumppuvoimalaan esimerkiksi Ruotsissa tai Norjassa.
Kaupunki perustaa pumppuvoimahankkeiden ympärille työryhmän, ohjausryhmän ja neuvotteluryhmän, jotka toimivat niin kauan kuin hankkeet etenevät, todennäköisesti siis vuosien ajan.
Vesi kulkee ylös alas sähkön hinnan mukaan
Kaupunkiin on tällä hetkellä suunnitteilla neljä eri pumppuvoimalaa.
Kemijoki Oy suunnittelee pumppuvoimalaa Ailangantunturille, Pohjolan Voima Askannaavalle ja 16 energiayhtiön omistama Suomen Voima suunnittelee pienempia voimaloita Kapustan ja Räisälän alueille.
- Tämä on ainutlaatuista Suomessa, että on iso järvi, jossa on tuntureita ja korkeuseroja. Siksi yhtiöt ovat kiinnostuneita tästä alueesta, Solatie sanoo.
Kemijärven kaupungin mukaan hankkeiden yksityiskohtaiset kustannusarviot eivät ole vielä tiedossa, mutta toteutuessaan niiden yhteenlaskettu kustannusarvio olisi miljardiluokkaa.
Pumppuvoimalan tarkoitus on toimia säätövoimana eli tasata sähkön hintapiikkejä.
Ideana on pumpata vettä Kemijärvestä tunnelia pitkin korkeuksiin, kuten tunturin tai vaaran päälle, sähkön ollessa halpaa ja kysynnän vähäistä. Vastaavasti kun sähkön kysyntä on runsasta, sähköä tuotetaan laskemalla vettä alavarastoon.
Hankkeiden toteutumisesta ei ole vielä varmuutta ja nopeimmillaankin niiden toteutuminen veisi useita vuosia.
Mikään yhtiö ei ole vielä jättänyt ympäristölupahakemusta Pohjois-Suomen aluehallintoviranomaisille, mutta ympäristovaikutusten arviointia on jo tehty.
Kemijärven kaupungin mukaan pumppuvoimalahankkeet parantaisivat alueen työllisyyttä ja elinvoimaa ainakin rakentamisvaiheessa.
Toisaalta huolettavat voimaloiden ympäristöhaitat, muun muassa niiden vaikutukset vesistöihin.
Esimerkiksi Kemijoki Oy:n Ailangantunturin voimalahankkeesta jätettiin kymmeniä vastustavia mielipiteitä Lapin ELY-keskukselle viime kesänä.
Ely-keskukselle toimitetuissa kommenteissa huolta herättivät tunnelin suuaukko ja siihen liittyvä ruoppausalue. Pumpattava vesi on tarkoitus ottaa Kemijärven Kuusilahdesta, joka sijaitsee pohjoiseen Ailangantunturista.
Pohjolan Voima järjestää pumppuvoimalaitoshanketta avaavan keskustelutilaisuuden torstaina 14. marraskuuta kello 17-19 Kemijärven kulttuurikeskuksen kahviossa.