Irlantilainen kaivosyhtiö haluaa etsiä timantteja Liperin Salokylältä

Hakemus on jätetty reilun 155 hehtaarin alalle.

Salokylän kaksikerroksinen koulurakennus kuvattu auringon nousun aikaan kesäkuun puolivälissä.
Hakemus on jätetty reilun 155 hehtaarin kokoiselle alueelle, joka sijaitsee Salokylän koulun takana. Kuva: Jouki Väinämö / Yle
  • Linda Inkinen

Irlantilainen kaivosyhtiö on jättänyt Liperin Salokylälle malminetsintälupahakemuksen. Karelian Diamond Resources arvioi, että alueelta löytyy timantteja. Hakemus on jätetty 155,77 hehtaarin alalle. Alue sijaitsee Salokylän koulun takana.

Tutkimusmenetelmiksi hakemuksessa mainitaan moreeninäytteenotto, geofysikaaliset mittaukset ja kallioperäkairaus. Alustavasti moreeninäytteenotto tapahtuisi malminetsintäluvan ensimmäisen vuoden aikana ja kallioperämittaus toisen vuoden aikana.

Hakemuksen mukaan malminetsintä ei aiheuttaisi merkittävää vahinkoa maa- tai kallioperään. Hakija ei myöskään aio rakentaa alueelle väliaikaisia rakennelmia. Suoritettavista tutkimuksista ilmoitettaisiin maanomistajille.

Alueella ei ole luonnonsuojelu- tai pohjavesialueita. Lupahakemusalueesta lähin Kuusivalkaman luonnonsuojelualue sijoittuu noin 200 metrin päähän.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kuuluttaa hakemuksen kaivoslain nojalla. Tukes pyytää lähettämään hakemusta koskevat mielipiteet 20. marraskuuta mennessä.