Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Pirkanmaan kovatuloisin viime vuonna oli Jussi Meresmaa 15 miljoonan euron tuloilla.
Jussi Meresmaa on tunnettu suomalainen frisbeegolfaaja. Hän on myös perustanut lajiin liittyviä yrityksiä.
Meresmaa oli Suomen ensimmäinen kansainvälisiä turnauksia kiertänyt ammattipelaaja. Hän on ratasuunnittelija ja kilpailujärjestäjä, ja parinkymmenen vuoden ajan hän on ollut myös frisbeegolf-välineiden kauppias ja valmistaja.
Meresmaa on perustanut rajusti kasvaneen frisbeekiekkoja myyvän Discmania-kaupan, jonka hän myi viime vuonna pääomasijoittajille.
Kakkosena tulolistalla on Ari-Juha Siiki 12 miljoonan euron tuloilla. Siiki on Kiinteistöpalvelu Siikin toimitusjohtaja. Viime vuonna Kiinteistöpalvelu Siiki yhdistyi toisen yhtiön kanssa.
Kolmantena on Mikko Patojoki 8 miljoonan euron tuloilla. Myös Patojoki on rikastunut yrityskaupalla. Osa hänen Suomen Kulutusosa -yrityksestään on myyty pääomasijoitusyhtiölle. Suomen Kulutusosa on yritysasiakkaita palveleva teknisten tuotteiden kauppias.
Listan viidentenä oleva Jukka Halttunen tienasi 4 miljoonan euron tulot samalla yrityskaupalla.
Neljäntenä oleva Tommi Lehtinen myi viime vuonna Tokmannille kenkäkauppaketjunsa Click Shoesin ja Shoe Housen.
Listan ensimmäinen nainen on vasta sijalla 22 oleva Satu Uotila. Hän on Avant Tecnon omistajasukua.