Ylen verokoneesta näet Uudenmaan 30 suurituloisinta

Vuoden 2023 verotiedot ovat tulleet tänään julkisiksi. Uudenmaan alueen suurituloisin on ruokalähettiyhtiö Woltin perustaja Mikko ”Miki” Kuusi.

 Verohallinnon pääkonttori kuvattuna ulkoa puunlehtien välistä. Näkyvissä vero kyltti suomeksi ja ruotsiksi.
Verottajan vuosittain julkaisemat tiedot näyttävät vain verotettavat tulot. Jos tuloista ei tarvitse maksaa veroja, tulot eivät näy myöskään listoilla. Kuva: Eelis Berglund / Lehtikuva
  • Anna Horppu

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Verottaja on julkaissut vuoden 2023 verotiedot.

Tässä artikkelissa olevasta verokoneesta voit katsoa Uudenmaan alueen 30 suurituloisimman henkilön verotiedot.

Listauksen kärjessä Uudenmaan alueella on ruokalähettiyhtiö Woltin perustaja Mikko ”Miki” Kuusi. Hän tienasi viime vuonna tuloja yhteensä 60 024 136 euroa. Kuusi on sekä Uudenmaan että koko Suomen suurituloisin. Kuusi on listan järjessä toista vuotta peräkkäin.

Koneesta voit hakea myös aiempien vuosien verotietoja vuodesta 2011 asti.

Ylen julkaisemasta verokoneesta voit tarkastella koko maan 1 000 eniten yhteis-, ansio- ja pääomatuloja tienanneen tulo- ja verotiedot. Verokoneesta voit tarkastella tulokärkeä ja etsiä henkilöitä nimeltä.

Ylen yhteisöverokoneesta taas näet koko Suomen suurimmat yhteisöveron maksajat vuonna 2023. Helsingissä suurin yhteisöveronmaksaja on Nordea Bank Abp. Voit katsoa koneesta myös muiden Uudenmaan kuntien suurimmat yhteisöveron maksajat.

Yle uutisoi viime vuoden suurituloisimmista ja eniten yhteisöveroa maksaneista yrityksistä, koska tieto verotaakan jakautumisesta on avoimen yhteiskunnan perusta.