Pohjanmaan suurituloisin kärkikaksikko on tuttu aiempien vuosien verokoneista – katso täältä maakunnan kärki

Vuoden 2022 verotietoihin verrattuna kolmen kärkeen on vuoden 2023 tulovertailussa noussut myös uusi nimi, Jan-Erik Viitala.

Pankkivirkailija laskee 20 euron seteleitä.
Verotiedot julkaistaan joka vuonna marraskuussa. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Hannele Amonoo

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pohjanmaalla eniten verotettavaa tuloa oli vuonna 2023 Ari Rinta-Joupilla.

Hänen tulonsa olivat vuonna 2023 yhteensä reilu 6,6 miljoonaa euroa. Veroja hän maksoi reilut 2,2 miljoonaa euroa. Ari Rinta-Jouppi on yksi Rinta-Joupin autoliikkeen omistajista.

Vuonna 2022 Rinta-Jouppi tienasi toiseksi eniten Pohjanmaalla. Tuolloin hänen tulonsa olivat 4,9 miljoonaa euroa.

Toiseksi eniten tienasi Mikael Albäck, jonka tulot olivat reilu kolme miljoonaa euroa. Hän on Rani-Plastin omistaja. Veroja hän maksoi reilun miljoonan. Hän tienasi vuonna 2022 Pohjanmaan eniten, 5,2 miljoonaa euroa.

Kolmanneksi eniten ansaitsi Jan-Erik Viitala, jonka tulot olivat 2,7 miljoonaa euroa. Hän maksoi veroja noin miljoonan. Hän on Axopar Boats Oy:n perustajaosakas.

Katso tästä Pohjanmaan alueen suurimmat ansio- ja pääomatulojen saajat vuonna 2023: