Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Päijät-Hämeen vuoden 2023 kolme suurinta yhteisöveron maksajaa olivat Kempower oyj, Osuuskauppa Hämeenmaa ja Kemppi oy.
Kanta-Hämeessä kolmen kärjessä olivat Würth, SSAB ja Hämeen Osuuspankki.
Teollisuuden, rakentamisen ja kunnossapidon työkaluyhtiö Würthin Suomen toimintojen yhteisöveron määrä oli vuonna 2023 yhteensä noin 14,0 miljoonaa euroa.
Hämeenlinnassa pääpaikkaansa pitävän SSAB:n Eurooppa-yksikkö maksoi liikevoitostaan veroa noin 10,3 miljoonaa euroa.
Sähköautojen pikalatausjärjestelmiä valmistavan Kempowerin yhteisöverot olivat viime vuonna lähes 9,6 miljoonaa euroa. Kempowerin verotuskunta on Lahti.
Osuusliikkeet ja Sako seuraavina
S-ryhmään kuuluva Osuuskauppa Hämeenmaa maksoi yhteisöveroa runsaat 7,8 miljoonaa euroa. Hitsauslaitevalmistaja Kempin yhteisövero oli lähes 4,8 miljoonaa euroa.
Hämeen Osuuspankin yhteisöveron määrä vuonna 2023 oli 4,7 miljoonaa euroa. Asevalmistaja Sako maksoi tuloksestaan myös noin 4,7 miljoonaa euroa.
Alla olevasta koneesta näet koko maan, mutta myös oman tai vaikkapa naapurikunnan suurimmat yhteisöveron maksajat.
Yhteisöveroa maksetaan yrityksen tekemästä voitosta. Maksupaikka määräytyy kotipaikan tai henkilöstön mukaan. Yhteisöveron saajia ovat valtio ja kunnat.
Kaikkiaan yritykset maksoivat Suomessa yhteisöveroa viime vuodelta 7,3 miljardia euroa. Se on lähes yhdeksän prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.