Kanta-Hämeen tulokuningas Ilkka Brotherus kertoo, mistä rahat tulivat

Brotherus ennakoi, että Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi voi vaikeuttaa suomalaisyritysten vientiä.

Harmaantunut mies ojentaa tyttärelleen Sini-pikamoppia siivousvälineliikkeessä.
Ilkka Brotherus väistyi Sinituotteen toimitusjohtajan tehtävistä vuonna 2018, ja tilalle tuli Brotheruksen tytär, Johanna Hamro-Drotz. Arkistokuva. Kuva: Sinituote oy
  • Lauri Rautavuori
  • Harri Oksanen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kanta-Hämeessä eniten viime vuonna tienannut Ilkka Brotherus kertoo, että hänen tulonsa tulivat pääasiassa Caverion oyj:n osakkeiden myynnistä. Brotheruksen verotettavat tulot olivat viime vuonna noin 9,5 miljoonaa euroa.

Caverion oli alun perin osa YIT-rakennusyhtiötä. Brotherus omisti merkittävän määrän YIT:n osakkeita ja toimi yhtiön hallituksen puheenjohtajana viisi vuotta. Myöhemmin Caverion irrotettiin omaksi liiketoiminnaksi.

Viime vuonna suurimmat omistajat päättivät myydä yhtiön.

– Tässä kävi samalla tavalla kuin Amer Sportsin kanssa aikanaan: kun isommat omistajat haluavat myydä, ei pienemmillä ole siinä mitään sanottavaa. Olisin mielelläni pitänyt osakkeet, ja meillä oli niitä perheessä laajemminkin.

Brotheruksen mukaan hän on sijoittanut Caverionin myynnistä saamiaan rahoja Suomeen.

– Siellä on sijoituksia joihinkin aloittaviin yrityksiin ja jopa vasta idean asteella oleviin yrityksiin sekä tuotekehitysprojekteihin, joista ehkä tulevaisuudessa tulee jotain suurta.

Osan tuloista Brotherus on käyttänyt oman liiketoiminnan kehittämiseen.

Brotherus on siivousvälineitä valmistavan Sinituotteen pääomistaja, ja hän on aiemmin omistanut urheiluvälineyhtiö Amer Sportsia, joka myytiin Kiinaan.

Ilkka Brotherus: "Työn määrä ja verotettavat tulot eivät korreloi"
Yrittäjä Ilkka Brotherusta haastattelee Harri Oksanen.

”Kotimainen rahoitus on ihan lapsenkengissä”

Brotherus pitää ”äärettömän keskeisenä” sitä, onko Suomessa riittävästä sijoitusvarallisuutta rahoittamaan uusia ja kasvavia pk-yrityksiä.

Rahoitus on se, mikä monelta aloittelevalta yrittäjältä puuttuu, hän sanoo. Brotherus vertaa Suomea Ruotsiin:

– Ruotsi on aivan eri tavalla vaurastunut yhteiskunta, jossa ruotsalaisella pääomalla voidaan rahoittaa kasvavia yrityksiä. Suomessa kotimainen rahoitus on ihan lapsenkengissä.

Tähän pitää yrittäjän mukaan saada muutos, jos Suomi haluaa pärjätä esimerkiksi muille pohjoismaille.

Suomalaisyritysten kasvua hidastaa myös se, että kansainvälistymistä arkaillaan, koska se on niin riskialtista, Brotherus sanoo.

– Koko maan tulolistojen kärjessä olevien ihmisten yritykset ovat maailmanlaajuisia menestystarinoita. Ne ovat pystyneet skaalaamaan ja monistamaan Suomessa kehitetyn bisneksen. Mutta ei se aina helppoa ole.

Brotherus kertoo, että Sinituotetta lanseerataan parhaillaan Ruotsissa, jossa yhtiöllä on ollut tytäryhtiö 90-luvun alusta alkaen.

– Kyllä se on erilainen markkina, jossa pitää aloittaa nollasta.

Brotherus ennakoi Trumpin uuden kauden vaikutuksia

Maailmanpoliittinen tilanne herättää huolta Kanta-Hämeen tulokuninkaassa.

Hän mainitsee Sinikonserniin kuuluvan Junttan oy:n, joka on suuri teollinen työnantaja Kuopiossa. Yhtiö suunnittelee ja valmistaa hydraulisia paalutuskoneita.

Yksi Junttanin merkittävimpiä markkinoita on Yhdysvallat.

– Uuden presidentin teemoja ovat kansainvälisen kaupan rajoittaminen ja mahdolliset tuontitullit. Käykö niin, että yhtäkkiä Suomessa valmistettujen tuotteiden vienti vaikeutuu sinne?

Junttanin ja monen suomalaisen koneenrakentajan tärkeä markkina oli Venäjä, Brotherus sanoo.

– Venäjä helmikuussa 2022 aloittaman sodan jälkeen maahan ei ole viety yhtään ruuvia, eli se markkina hävisi yhdessä yössä. Tällaisia riskejä liike-elämä sisältää.

Ylen verokone näyttää koko Suomen verotiedot vuoden 2023 suurituloisimmilta.

Alla olevasta taulukosta näet Kanta-Hämeen 30 suurituloisimman verotiedot.