Miljoonan pääomatulot keränneen Jalo Paanasen mielestä Suomessa on liian vähän rikkaita

Paananen on Päijät-Hämeen suurituloisten listan sijalla 19. Veroja hän maksoi viime vuonna yli 300 000 euroa.

Mies istuu tuolissa, takana näkyy ikkuna.
Jalo Paananen perusti Peikko oy:n lähes 60 vuotta sitten. Kuva: Janne Nykänen / Yle
  • Kaisa Halme
  • Petri Niemi

Lahtelaisen Peikko oy:n perustaja Jalo Paananen komeilee suurituloisimpien päijäthämäläisten listalla sijalla 19.

Yhtiö täyttää ensi vuonna 60 vuotta, eikä Paananen enää ole aktiivisesti yhtiön toiminnassa mukana, vaan sitä johtaa seuraava sukupolvi.

Paanasen pääomatulot vuodelta 2023 olivat runsaat miljoona euroa.

Hänen mielestään Suomessa on liian vähän rikkaita, sillä vain varallisuus luo varallisuutta.

– Me voimme kadehtia rikkaita. Se on minusta ihan oikeinkin, mitä muuta me kadehtisimme? He kuitenkin luovat varallisuuden, koska ovat onnistuneet luomaan elinkeinoelämää ja yritysvarallisuutta, joka tulee työn kautta, mutta myös sijoittajan ja sijoittajan riskin kautta, hän sanoo.

Yrittäjyys vie yhteiskuntaa eteenpäin

Paanasen mielestä Suomeen tarvitaan lisää yritteliäisyyttä ja parempia olosuhteita yrittämiselle.

Hän korostaa, että kyse ei ole pelkästään yrityksen perustamisesta vaan myös sisäisestä yrittäjyydestä. Ihmisen on hyvä haastaa olemassa olevia systeemejä ja tehdä asiat eri tavalla kuin ennen.

Paanasen mukaan useimmat yrittäjät sijoittavat saamansa tulot useimmiten takaisin omaan yritykseen tai uusiin yrityksiin.

– Yleensä he ovat uteliaita, eivätkä makuuta rahoja pankkitileillä, vaan laittavat ne liikkeelle, Paananen sanoo.

Veroja ja miljoonalahjoituksia

Jalo Paananen maksoi viime vuonna veroja yhteensä noin 360 000 euroa. Hänen mielestään Suomen verotus on tällä hetkellä kohtuullisen oikeudenmukainen, mutta sitä olisi myös tarpeen tarkastella.

– Nyt pitäisikin katsoa, onko veroteknisiä keinoja vaikuttaa siihen, että lähtisimme kasvu-uralle ja meistä tulisi muiden Pohjoismaiden kanssa tasavertainen. Nyt olemme pudonneet takamatkalle aika pahasti.

Yrittäjä Jalo Paananen puhuu yrittämisestä, vauraudesta ja rahasta
Jalo Paanasta haastattelee Petri Niemi

Tämän vuoden alussa Jalo Paananen lahjoitti puolisonsa Anjan kanssa LUT-korkeakoululle viisi miljoonaa euroa.

Paanasen mukaan lahjoituksen tavoitteena on luoda Suomeen parempia kauppiaita.

– Emme me huonoja ole, mutta emme myöskään riittävän hyviä. Heikkous näkyy keskinäisessä kommunikaatiossa. Se on myös työnjohdollinen kysymys.

– Kussakin tilanteessa pitäisi pystyä löytämään paras ratkaisu. Asiakkaan kanssa toimiessa ei voi koskaan lähteä siitä, että minä olin hyvä, vaan pitää ajatella, että onnistuin tällä kertaa, mutta mitä olisin voinut tehdä asiakkaan eteen vielä enemmän, Paananen sanoo.

Ylen verokone näyttää koko Suomen verotiedot vuoden 2023 suurituloisimmilta.