Lapissa ei ole koskaan ollut näin lämmintä marraskuussa – Utsjoella todistettiin vuodenajalle harvinaista näkyä

Inarin Nellimissä mitattiin perjantaina 12,6 astetta ja Utsjoen Kevolla 11,5 astetta.

Ivalossa orvokit ovat yhä täydessä kukassa ja Utsjoella Tenojoesta lähtivät jäät.
  • Sara Kelemeny

Ivalossa nurmikon siimeksestä pilkistelee yhä kasveja, joiden pitäisi olla jo nuupahtaneina lumipeitteen alla. Orvokit kukkivat kuin kesäpäivänä.

50 vuotta sitten tehty lämpöennätys on rikottu, ja Lapin uusi lämpöennätys on 12,6 astetta. Lämpöennätys mitattiin 8. marraskuuta Inarin Nellimissä.

Paljon viileämpää ei ole Utsjoen Kevollakaan, jossa mitattiin aamulla 11,5 astetta. Lämpöaallon vuoksi myös Tenon jäät lähtivät liikkeelle ja lumi alkoi sulaa pohjoisimmassa Lapissa jo keskiviikkona.

Marraskuun alussa Tenojoki oli yhä jäätön ja lumeton. Jäät lähtivät 8.marraskuuta.
Marraskuun 8. päivä Tenojoesta lähtivät jäät. Kuva: Anneli Lappalainen / Yle

Kun marraskuussa tulee töissä hiki

Inarilainen Timo Portti on Utsjoella työmatkalla. Hän pitää säätä poikkeuksellisena. Sähkömiehenä työskentelevälle Portille lämpimät kelit tuovat myös yllättävän muutoksen työpukeutumiseen.

– Kyllä se on ihmeellistä, että marraskuussa tulee töitä tehdessä hiki, Portti pohtii.

Edellispäivänä Portti todisti kesältä tuttua, tälle vuodenajalle erikoista näkyä.

– En ole koskaan nähnyt sateenkaarta marraskuun 7. päivänä samalla kun sataa kuin kaatamalla, ihmettelee Portti.

Sateenkaari kulki Suomesta Norjaan, Tenojokivarrelta 7.11.2024 Utsjoki.
Timo Portti kuvasi Utsjoella sateenkaaren 7.11.2024. Kuva: Timo Portti

Utsjoen Vetsikossa asuva Pekka Sammallahti ei puolestaan pidä säätä erikoisena.

– Sen kanssa täytyy elää. Ei tämä mitenkään ihmeellistä ole, on ennenkin ollut tällaista, Sammallahti toteaa.

Lapissa lämpimämpää kuin muualla Suomessa

Ylen meteorologi Matti Huutosen mukaan tällaiset lämpötilat ovat poikkeuksellisia vuodenaikaan nähden.

– Voi sanoa, että on poikkeuksellista, kun ennätyksiä tehdään. Ei näitä näitä kovin tiuhaan ole. Itse asiassa Utsjoen ja Inarin tienoot ovat Suomen lämpimimpiä paikkoja, kertoo Huutonen.

Loppuviikon sää.
Viikonloppua kohti sää jo Lapissakin viilenee. Kuva: Laura Tuomola / Yle

Huutosen mukaan lämpötiloihin vaikuttaa lännestä puhaltava föhn-tuuli. Jäämereltä lähestyy kuitenkin viilentävä matalapaine.

– Sää viilenee pohjoisimmassa Lapissa ja viikonlopun aikana se kulkeutuu myös etelään, kertoo Huutonen.

Uutista päivitetty 8.11. kello 17.00: Lapin uudeksi lämpöennätykseksi muutettu 12,6 astetta, joka rikkoi aiemmin jutussa mainitun aamupäivän 11,9 asteen ennätyksen.

Korjattu 8.11. kello 18.02 Lapin lääni Lapiksi.