Tämän vuoden nimeksi on valittu Šielâ, kertoo Helsingin yliopisto tiedotteessa. Kyse on Inarin kirkonkylässä sijaitsevan uuden koulun nimestä. Valinta tehtiin tänään Nimistöntutkimuksen päivillä.
Erittäin uhanalaisen inarinsaamen kielen sana šielâ tarkoittaa saamelaiskulttuureissa vastasyntyneelle annettavaa amulettia, joka kulkee omistajansa mukana läpi elämän. Perustelujen mukaan koulun nimenä Šielâ on mainio metafora, sillä laadukas koulutus on arvokkaimpia lahjoja, joita lapselle voi antaa.
Äänestyksessä toiselle sijalle tuli Antti Järvinen. Kyse ei ole todellisesta henkilöstä, vaan nimi esiintyy laulaja Robin Packalenin Häitä pidelly -kappaleen sanoituksissa. Kolmannelle sijalle ylsivät jaetusti Kiekko-Espoo ja Posti.
Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka myönnetään kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle. Palkinnon saaja voi edustaa mitä tahansa erisnimikategoriaa, kuten paikan-, henkilö-, yritys- tai tuotenimiä.
Palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.
Vuoden nimeksi on valittu usein selkeitä ja ytimekkäitä nimiä. Viime vuonna voittajaksi valittiin Käärijä. Aiempien vuosien voittajia ovat olleet muun muassa Tikkurilan kirkko, Koronavilkku ja Tampereen yliopisto.
Nimistöntutkimuksen päivät on Helsingin yliopistolla vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa esitellään erisnimien tieteellistä tutkimusta.