Poliisi ottaa äärioikeiston vihjeet kulttuurikeskus Otsolan mahdollisesta tuhopolttajasta vakavasti.
Hyvinkäällä sijaitseva rakennus paloi eilen maanantaiaamuna. Poliisi epäilee tulipaloa tahallisesti sytytetyksi.
Otsola on Suomen äärioikeistolaisten ryhmien ainoa julkisesti tunnettu kokoontumispaikka. Otsolan edustajat kertoivat maanantaina sosiaalisessa mediassa uskovansa, että äärivasemmistolaiset tahot ovat sytyttäneet tulipalon.
He kertoivat myös, että äärivasemmistolaiset ovat maalittaneet aiemmin Otsolan kiinteistön omistajaa.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta sanoo poliisin selvittävän Otsolan edustajien väitteet objektiivisesti.
– Otamme kaikki vihjeet vakavasti, ja otamme ne huomioon tutkinnassa. Selvitämme rikosta epäiltynä tuhotyönä, ja tutkimme näitä taustatekijöitä siihen liittyen.
Lylykangas ei kommentoi tässä vaiheessa tarkemmin, onko poliisilla vielä tuhotyöstä epäiltyä tai epäiltyjä.
Tulipalo aiheutti suuret vahingot
Poliisin mukaan tulipalo sai alkunsa talon ulkopuolelta, mikä viittaa siihen, että joku tuikkasi rakennuksen tuleen. Talon valvontakameroita oli myös suihkutettu spraymaalilla.
Tutkinnanjohtaja Lylykankaan mukaan rakennukselle aiheutuneet vahingot ovat suuret. Myös talon sisällä ollutta irtaimistoa tuhoutui.
Esitutkinnan alkuvaiheessa poliisi keskittyy selvittämään tulipalon syttymissyytä ja leviämistä tarkemmin yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa.
– Sen on nyt ensisijaista. Sitä kautta selvitämme sitten teon tekijää tai tekijöitä ja motiivia.
Anarkistinen yhteisö iloitsi palosta
Anarkistinen Makamik-yhteisö on kommentoinut Otsolan tulipaloa sosiaalisessa mediassa vahingoniloiseen sävyyn.
”Kiitos tuntemattomille hyväntekijöille”, he kirjoittivat maanantaina Telegramissa.
Makamik-yhteisö uskoo äärioikeiston olleen heidän kokoontumispaikkansa tulipalon syypää helmikuussa 2023 Helsingin Vallilassa.
Helsingin poliisilaitos tutki aikanaan asiaa ja totesi, että tulipalossa ei ollut syytä epäillä rikosta. Palo oli syttynyt rakennuksen sisältä.
Otsolan tulipalon tutkinnanjohtaja Markku Lylykankaan mukaan Itä-Uudenmaan poliisilaitos tekee yhteistyötä ja tietojen vaihtoa Helsingin poliisilaitoksen kanssa Otsolan tulipalon tutkinnassa.
– Yhteistyömme on koko Suomen paikallispoliisilaitosten välillä hyvää, jos jossain on tapahtunut samankaltaisia rikoksia.
Äärioikeisto kehottaa kulkueeseen
Äärioikeistolaisen Partisaani-verkkomedian mukaan Otsolan tulipalo on tiivistänyt kansallisradikaalien rivejä.
Otsolan väki kehottaa Telegramissa ihmisiä osallistumaan itsenäisyyspäivänä kulkueeseen osoittamaan solidaarisuutta heitä kohtaan tulipalon vuoksi.
Tutkinnanjohtaja Markku Lylykangas ei voi ottaa kantaa siihen, miten epäilty tuhotyö vaikuttaa äärioikeiston ja äärivasemmiston väliseen tilanteeseen. Myöskään suojelupoliisi ei voi kommentoida paikallispoliisin keskeneräistä esitutkintaa.