Tommi Korpela: ”Tästä tulee pitkäkestoista tuhoa” – näyttelijät keräsivät kaduilla nimiä kulttuurin puolesta

Teatterikaupungeissa vastustettiin kulttuuriin kohdistuvia leikkauksia. Allekirjoituksia olivat keräämässä esimerkiksi Alma Pöysti, Tommi Korpela ja Elina Knihtilä.

Sakset seis - Suuri kulttuuriadressi, näyttelijät keräävät suomalaisten nimikirjoituksia kulttuurin leikkauksia vastaan.
Näyttelijä Tommi Korpelan mukaan leikkaukset nostavat lippujen hintoja, mikä vaikuttaa tarjonnan saavutettavuuteen. Kuva: Berislav Jurišić / Yle
  • Ada Lassuri
  • Saara Hirvonen

Suomen teatterikaupunkien näyttelijät jalkautuvat tänään keräämään allekirjoituksia Suureen kulttuuriadressiin.

Adressi puolustaa suomalaista kulttuuria ja vastustaa kulttuurin rahoitukseen kohdistuvia leikkauksia. Osaan teattereista kohdistuu yli kymmenen prosentin leikkauksia valtionosuuksiin.

Nyt vastustettavat leikkaukset ovat osa hallituksen laajoja säästötoimia. Opetus- ja kulttuuriministeriö joutuu leikkaamaan vuoden 2025 budjetistaan 60 miljoonaa euroa, joista 17,3 miljoonaa kohdennetaan kulttuuriin.

Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timosen mukaan teatterit ovat ilmoittaneet yt-neuvotteluiden alkamisesta, esitysten ja ensi-iltojen vähentämisestä, lippuhintojen korotuksista sekä vierailijoiden käytön vähentämisestä.

Kuvassa Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timonen.
Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timosen mukaan iso osa suomalaista ei ehkä vielä ymmärrä, mitä suomalaiselle kulttuurille on nyt tapahtumassa. Kuva: Saara Hirvonen

Allekirjoituksia kerätään 16 kaupungissa kello 15–16. Esimerkiksi Helsingissä tempauksessa ovat mukana näyttelijät Alma Pöysti, Tommi Korpela ja Elina Knihtilä.

Taideyliopiston teatterikorkeakoulun professori Elina Knihtilä kokee leikkauspolitiikan lyhytnäköisenä.

– Minua huolestuttaa ja kiinnostaisi tietää, onko siellä mitään visiota tai strategiaa taustalla. Minkälainen visio meillä on suomalaisesta ja suomenkielisestä kulttuurista tulevaisuudessa, hän kysyy.

Knihtilä painottaa, että Suomen koko kansallinen identiteetti on rakentunut kulttuurin ja sivistyksen varaan. Esimerkiksi suomenkielisellä ammattiteatterilla on lyhyt historia.

– Olisi arvokasta, että voisimme suojella tätä meidän aika ainutlaatuista hyvinvointiyhteiskuntaa, kaunista maata, suomalaista kulttuuria ja sen elinvoimaa.

Kuvassa näyttelijät Marja Packalen, Sinikka Sokka, Eila Halonen ja Laura Jäntti.
Näyttelijät Marja Packalen, Sinikka Sokka, Eila Halonen ja Laura Jäntti saapuivat Helsingin rautatietorille ketäämään nimiä adressiin. Kuva: Saara Hirvonen

Näyttelijä Tommi Korpela kokee, että olisi tärkeä saada katsojat ja kulttuurin käyttäjät tajuamaan, että näyttelijät eivät ole huolissaan pelkästään oman alansa ja toimeentulonsa puolesta, vaan koko suomalaisen kulttuurin puolesta.

– Tästä tulee pitkäkestoista tuhoa, mitä näin suuren luokan leikkaukset tekevät, ja se tuntuu meidän kaikkien kulttuuritarjonnassa ja elämässä.

Korpelan mukaan leikkaukset nostavat lippujen hintoja, mikä vaikuttaa tarjonnan saavutettavuuteen. Lisäksi alalle tulee paljon työttömyyttä.

Adressi on osa Sakset seis -kampanjaa. Adressin esikuvana on vuoden 1899 Suuri adressi, jolla puolustettiin oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin.

”Olemmeko valmiita siihen, ettei paikallista teatteria ole enää olemassa?”

Jyväskylän Kaupunginteatterin näyttelijäyhdistyksen puheenjohtaja Jussi-Petteri Peräisellä on viesti.

– Elämme Suomessa todella kulttuurivihamielistä aikaa.

Jyväskylässä näyttelijät keräsivät nimiä Matkakeskuksen ympäristössä. Video: Simo Pitkänen / Yle

Hänen mukaansa leikkausten vaikutukset tulevat olemaan tuhoisia. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunginteatterin ensi vuoden valtionosuudesta leikataan noin yhdeksän prosenttia, mikä tarkoittaa noin 175 000 euroa.

Jyväskylän teatteriin kohdistuu myös kaupungin tekemiä leikkauksia. Peräisen mukaan teatteri pyörii tällä hetkellä minimihenkilöstöllä, eikä varaa henkilöstön vähentämiseen ole.

Peräisen mukaan joidenkin puheista kuulee, että he ajattelevat kulttuurin olevan luksustuote. Hän tuo esille, että juuri leikkausten vuoksi esimerkiksi lippujen hinnat nousevat, mikä vaikeuttaa kulttuurin saavutettavuutta.

Peräinen on huolissaan siitä, onko Suomen kansa hyväksymässä oman kulttuurinsa alasajon.

– Olemmeko valmiita siihen, että tuttua paikallista teatteria tai orkesteria ei tulevaisuudessa ole enää olemassa, hän kysyy.

Kaksi naista teippaa julistetta seinään.
Haluamme, että teatteri on saavutettavissa kaikille – myös maakunnissa, sanovat Rakastajat-teatterin teatterinjohtaja ja näyttelijä Angelika Meusel (vasemmalla) sekä näyttelijä Maria Pere Porin teatterista. Kuva: Pipsa Uutto
Huomioliiveihin pukeutuneet näyttelijät Birgitta Putkonen ja Jyri Ojansivu Sakset seis -esitteet käsissään Minna Nordströmin edessä. Nainen näppäilee puhelinta.
Hämeenlinnan teatterin näyttelijä Birgitta Putkonen (vas.) ja teatterin näyttelijäyhdistyksen puheenjohtaja, näyttelijä Jyri Ojansivu saivat allekirjoituksen Minna Nordströmiltä. Hämeenlinnan teatterilta leikataan avustusta noin 121 000 euroa. Se on jostain pois, Ojansivu huomauttaa. Adressin allekirjoittanut Nordström oli menossa heti perjantaina teatteriin. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Juttua on muokattu 14.11. kello 19.00: Lisätty video.

Juttua on muokattu 15.11. kello 13.57: Lisätty jutun alkuun tieto, että leikkaukset ovat osa hallituksen säästötoimia.