4-vuotias kuoli väkivaltaisesti Joensuussa – poliisi epäilee yhdeksää lastensuojelun työntekijää rikoksesta

Keskusrikospoliisi kertoi maaliskuussa aloittaneensa esitutkinnan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lastensuojelun toimista tapaukseen liittyen.

Asuinrakennus, jossa 4-vuotias lapsi kuoli väkivaltaisesti Joensuussa kesäkuussa 2023.
4-vuotias poika kuoli väkivaltaisesti kotonaan Joensuun Rantakylässä kesäkuussa 2023. Kuva: Lucas Holm / Yle
  • Markku Malinen
  • Jaana Kainulainen

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lastensuojelun toimia koskevan esitutkinnan. Esitutkinnan perusteella Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lastensuojelun työntekijöitä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Tutkinta liittyi Joensuussa kesäkuussa 2023 väkivaltaisesti kuolleen 4-vuotiaan lapsen tapaukseen.

Epäillyt ovat työskennelleet asiakastyössä tai esihenkilöinä. KRP:n mukaan on syytä epäillä, että yhdeksän lastensuojelussa työskentelevää henkilöä on syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen lapsen kuolemaan liittyen.

– Yhdeksästä epäillystä valtaosa on jonkinlaisessa esihenkilöasemassa ja kaksi asiakastyötä tekeviä sosiaalityöntekijöitä. On heidän työnantajansa asia, voivatko he jatkaa työssään, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaso keskusrikospoliisista.

Esitutkinnassa on pyritty selvittämään, onko hyvinvointialueen lastensuojelun järjestäminen ja lastensuojelun tarpeen selvittäminen ollut lain mukaista ja onko lasta tavattu henkilökohtaisesti lastensuojelulain edellyttämällä tavalla, Paaso kertoo keskusrikospoliisin tiedotteessa.

Lisäksi esitutkinnassa on selvitetty, onko lastensuojelun johdon ohjaus ja valvonta toteutunut lain edellyttämällä tavalla.

Asia on siirtynyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjälaitokselle.

Virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita sakkoja tai enintään vuosi vankeutta. Huolimattomuudesta johtuvasta virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita varoitukseen tai sakkoon.

KRP kertoi viime maaliskuussa esitutkinnan aloittamisesta. Tapauksen esiselvityksessä oli tullut ilmi seikkoja, joiden perustella lastensuojelua oli syytä epäillä rikoksesta.

Kuolleen lapsen perhe oli ollut jo useita vuosia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen sosiaalipalveluiden asiakkaana. Lapsi löydettiin kuolleena kotoaan viime vuonna 8. kesäkuuta. Tapauksesta tuomittiin pojan äiti ja isäpuoli. Väkivaltaisen kuoleman käsittely jatkuu hovioikeudessa ensi viikolla.

Viime kesänä Joensuussa kuolleen 4-vuotiaan lapsen äiti ja isäpuoli saivat vankeutta. Toimittaja Aliisa Ristmeri tiivistää videolla tapauksen.