Pandoista tyhjentyneen pandatalon kiinteistöyhtiön konkurssiin kysyttiin tukea viime viikolla Ähtärin kaupunginhallitukselta.
Konkurssihakemus jätettiin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen tänään maanantaina.
Kiinasta vuokralla olleet pandat Lumi ja Pyry palautettiin Kiinaan etuajassa viime viikolla.
Ähtärin Eläinpuisto ja Hotelli Mesikämmen ovat parhaillaan velkasaneerauksessa.
Kiistaa kiinteistöyhtiöstä
Snowpanda Resort Ähtäri Zoo Oy on kiinteistöyhtiö, joka perustettiin pandataloa varten. Pandatalo rakennettiin leasing-sopimuksella OP Yrityspankin kanssa vuonna 2017.
Pandatalon rakentamiskustannukset olivat yli kahdeksan miljoonaa euroa.
Ähtärin kaupunki on myöntänyt Snowpanda-yhtiölle 1,5 miljoonaa euroa lainaa. Noin 1 miljoonaa euroa kaupunki myönsi pandataloyhtiölle vuonna 2018 ja 0,5 miljoonaa euroa vuonna 2020.
Summa oli mukana viime kesänä Ähtärin kaupungin tilinpäätöksessä tehdyissä alaskirjauksissa. Alaskirjauksia tutkimaan perustettiin syksyllä selvitystyöryhmä, jonka työ on vielä kesken. Alaskirjattujen lainojen syntymisestä on myös tehty rikosilmoitus.
Pandat palautettiin Kiinaan
Eläinpuisto päätti syyskuussa liki seitsemän vuotta Ähtärissä asuneiden pandojen palauttamisesta Kiinaan. Pandat lähtivät matkalle kohti Kiinaa perjantaina ja ne saapuivat sinne lauantaina.