Kajaanissa ei ole tarpeeksi lapsia ja nuoria – kaupunki päätti tänään lakkauttaa kaksi koulua

Noin 260 oppilasta siirtyy jatkossa muihin kouluihin.

Oppilaat istuvat pulpeteissa.
Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Eetu Ruonakoski

Kajaanin kaupungin sivistyslautakunta päätti lakkauttaa Soidinsuon ja Jormuan koulut. Noin 260 oppilasta siirretään toisaalle.

Kaupungin sivistyslautakunta päätti asiasta tänään pitämässään kokouksessa. Sivistysjohtaja Mari Selin kertoo Ylelle, että lakkauttamispäätökset tehtiin yksimielisesti.

Päätösten mukaan Soidinsuon koulu lakkautetaan 1. elokuuta 2026 alkaen. Jormuan koululla toiminta loppuu jo ensi vuonna 1. elokuuta alkaen.

Koulujen lopettamisella haetaan säästöjä. Lakkauttamisesityksessä päätöstä perustellaan sillä, että Kajaanin kaupungin perusopetuksen oppilasmäärä vähenee tulevina vuosina voimakkaasti.

Lukuvuodesta 2024–2025 lukuvuoteen 2031–2032 oppilasmäärän ennakoidaan laskevan noin 3609 oppilaasta yli tuhannella.

Kun lasten ja nuorten määrä vähenee, pienenee samalla Kajaanin kaupungin saama valtionosuus.

Soidinsuon koululla on tänä lukuvuonna 217 oppilasta. Jormuassa oppilaita on 41.

Soidinsuon oppilaat aiotaan siirtää Lehtikankaan kouluun. Jormuan koulun oppilaat käyvät jatkossa Kuluntalahden koulussa.

Kaikki vakinaisessa palvelussuhteessa olevat työntekijät ja viranhaltijat saavat jatkaa kaupungin palveluksessa.