Itsenäisyyspäivänä alkavasta Kainuun hiihtosuunnistusviikosta on tulossa lajin MM-kilpailuihin verrattava kovatasoinen kilpaviikko.
Puolangalla hiihtosuunnistettavaan viiteen osakilpailuun on ilmoittautunut osallistujia kolmestatoista eri maasta, muun muassa Bulgariasta, Ranskasta, Latviasta, Norjasta, Ruotsista ja Sveitsistä.
Monet ulkomaalaiset maajoukkueet ovat järjestäneet hiihtosuunnistusviikon yhteyteen leiriviikon, jonka aikana he voivat harjoitella lumisissa olosuhteissa ja valmiilla urilla Paljakan Arctic Nestillä.
Kilpailunjohtaja Martti Könkään mukaan hiihtosuunnistuskauden avausviikolle on ollut kysyntää Suomessa sekä laajemmin Euroopassa.
Tänä talvena kilpailukauden oli tarkoitus alkaa kotimaassa Muoniossa, mutta Ensilumen Rastit peruttiin heikon lumitilanteen vuoksi. Se toi lisää hiihtosuunnistajia Puolangalle, jonne on ilmoittautunut yli 300 kilpailijaa.
Paljakka tunnetaan lumivarmana paikkana, jonne pysyvä lumi sataa tavallisesti varhain, eivätkä paukkupakkaset kapua vaaramaisemiin.
– Tämä on maailman paras alue pitää hiihtosuunnistuskisoja juuri alkutalvena, Köngäs sanoo.
Joulukuun alun vesisadekelit kuitenkin haastoivat lumitilannetta Paljakassa, minkä takia esimerkiksi kilpailumatkoja lyhennettiin.
Viime vuonna käynnistynyt Kainuun hiihtosuunnistusviikko keräsi kiinnostusta urheiluväen parissa muun muassa pääsarjan palkintorahojen takia. Vuosi sitten naisten pääsarjan voitti Ruotsin kesäsuunnistustähti Tove Alexandersson.
Tänä vuonna pääsarjojen voittajille on luvassa 2 500 euron palkintosummat, mutta satoja euroja saavat myös nuorempien sarjojen voittajat.
Esimerkiksi maastohiihdon Suomen Cupin voittaja saa kuuden osakilpailun jälkeen 5 000 euroa, toiseksi tullut 3 000 euroa ja kolmas 2 000 euroa.
Köngäs kertoo, että palkintosummien tarkoituksena on houkutella nuoria jatkamaan lajin parissa. Tavoitteena on myös lisätä nostetta hiihtosuunnistukseen, jonka harrastajamäärät ovat pienet.
Esimerkiksi viime kaudella Suomessa järjestettiin 35 hiihtosuunnistuskilpailua, jossa oli mukana noin 1 100 eri osallistujaa.
– Pelkkä hiihto ei pidemmän päälle enää viehätä. Nuorille pitäisi saada karttateline rinnuksille tai pyssy selkään hiihtämisen lisäksi, Köngäs kuvailee.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.