Maahanmuuttovirasto Migri harkitsee satojen ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelupien peruuttamista. Tämän vuoden syyskuun loppuun mennessä Migri oli peruuttanut 264 lupaa, ja 216 tapausta odottaa yhä käsittelyä.
Maahanmuuttoviraston valvontaosaston prosessinomistaja Miia Mattilan mukaan syyskuusta 2023 tämän vuoden syyskuuhun mennessä Migri on automaattisessa jälkivalvonnassa tarkastanut kaikkiaan 5 795 opiskelijan oleskelulupaa.
Niistä valikoitui 558 tapausta, joissa oli aihetta epäillä, etteivät oleskeluluvan edellytykset ole enää voimassa.
Opiskelijoiden oleskelulupien automaattinen jälkivalvonta alkoi syyskuussa 2023. Viime vuoden aikana Migri tarkasti 3 246 lupaa, joista tehtiin 22 peruuttamispäätöstä. Osa vuonna 2023 tarkistetuista luvista johti peruuttamisharkintaan ja peruuttamispäätökseen vuoden 2024 puolella.
Migrin mukaan valvonnan piirissä ovat lähtökohtaisesti kaikki yli kuuden kuukauden ajalle myönnetyt opiskelijan oleskeluluvat. Jokainen lupa tulee tarkasteltavaksi ensimmäisen kerran kolme kuukautta luvan myöntämisestä. Tämän jälkeen lupia tarkastetaan aina vuoden välein koko luvan voimassaoloajan.