Kurikan varhaiskasvatuspalvelut saivat merkittävän tunnustuksen toisena kuntana Suomessa
Kurikka on Suomessa vasta toinen kunta, jolle on myönnetty Huomaa hyvä -sertifikaatti.
Kurikka on Suomessa vasta toinen kunta, jolle on myönnetty Huomaa hyvä -sertifikaatti. Kuvituskuva Kuva: Jakob Lillas / Yle
Tuomo Mäenpää
Kurikan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut ovat saaneet merkittävän tunnustuksen.
Kurikka on Suomessa vasta toinen kunta, jolle on myönnetty Huomaa hyvä -sertifikaatti. Aiemmin samaisen todistuksen on saanut Lempäälän kunta.
– Sertifikaatti on osoitus pitkäjänteisesti tehdystä työstä monella eri tasolla, varhaiskasvatuspäällikkö Outi Koskenvalta toteaa tiedotteessa.
Sertifikaatti annettiin Kurikalle lasten oikeuksien päivänä viime viikon keskiviikkona.
Sertifikaatin myöntää tiimi, joka koostuu joukosta suomalaisia opettajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja tuotekehityksen ammattilaisia.
– Kiitollisena ja yhtä suurella sydämellä jatkamme tätä työtä, jotta yhteiskuntaan kehittyisi itseensä luottavia ja omia vahvuuksiaan tunnistavia lapsia, nuoria ja aikuisia.
Huomaa hyvä -menetelmän perustaja on tutkija, filosofian tohtori Kaisa Vuorinen.