ICC voi perua Netanjahun pidätysmääräyksen, jos Israel tutkii häntä itse

Kansainvälinen rikostuomioistumen mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu voi valittaa pidätysmääräyksestä. Häntä epäillään sotarikoksista Gazan sodassa.

Benjamin Netanjahu ja Yoav Gallant tiedotustilaisuudessa.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu (vas.) ja puolustusministeri Yoav Gallant kuvattiin tiedotustilaisuudessa Tel Avivissa viime vuoden lokakuussa. Kuva: Abir Sultan / AFP
  • Simo Ortamo

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC voi perua pidätysmääräyksensä Israelin pääministeristä Benjamin Netanjahusta ja entisestä puolustusministeri Yoav Gallantista, jos Israel aloittaa asiassa uskottavan tutkinnan.

Asiasta kertoi ICC:n tiedottaja Fadi El Abdallah israelilaiselle radiokanava Kanille, kertoo israelilaislehti Haaretz.

Abdallah sanoi myös, että epäillyillä on oikeus tehdä valitus pidätysmääräyksistä. Israel on jo kertonut aikovansa tehdä näin.

ICC epäilee Netanjahun ja Gallantin syyllistyneen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan Gazan sodassa.

ICC on antanut pidätysmääräyksen myös terrorijärjestö Hamasin johtajasta Mohammed al-Masrista. Israel on sanonut tappaneensa al-Masrin heinäkuussa.