Kolme miestä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin huumerikoksista – teoilla yhteys Ruotsin rikollisuuteen

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi yhteensä kahdeksan ihmistä laajassa huumerikosvyyhdissä. Pisin tuomio oli yli 12 vuotta.

Miehet istuvat käräjillä
Rikoksia käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa marraskuun alussa. Kuvassa kolme pääepäiltyä kuvattuna 6. marraskuuta. Kuva: Senni Nieminen / Yle
  • Linnea Pitkänen

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa laajasta huumerikosvyyhdistä.

Rikoksilla on yhteys ruotsalaiseen rikollisorganisaatioon. Huumeet kuljetettiin Tampereelle.

Rikoksista tuomittiin oikeudessa yhteensä kahdeksan henkilöä.

Päätuomitut olivat hankkineet ja myyneet muun muassa kymmeniä tuhansia MDMA- ja ekstaasitabletteja sekä useita kiloja amfetamiinia, hasista ja muita huumausaineita.

Oikeus tuomitsi Toni Christian Iinatin 12 vuoden ja viiden kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomio tuli kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta, salakuljetuksesta, lääkerikoksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta ja rattijuopumuksesta.

Oikeus tuomitsi myös Toni Johannes Santeri Järven sekä Joni Antero Vetreen kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin.

Järvi tuomittiin kahdesta törkeästä huumausrikoksesta, lääkerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Vetre tuomittiin kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta sekä ampuma-aserikoksesta.

Oikeus tuomitsi miehet menettämään valtiolle yhteisvastuullisesti rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä noin 252 300 euroa.

Lisäksi Iinatti tuomittiin menettämään valtiolle yksin 65 333 euroa. Iinatti ja Järvi tuomittiin myös menettämään yhteisvastuullisesti 18 000 euroa.

Huumeet hankittiin Ruotsista

Oikeuden mukaan Iinatti, Järvi ja Vetre olivat hankkineet, pitäneet hallussaan, myyneet ja edelleen luovuttaneet huumeita.

Teon kohteena on ollut suuri määrä huumausaineita, joista amfetamiini on ollut erittäin vaarallista.

Huumeet hankittiin Ruotsista ja kuljetettiin pääkaupunkiseudun kautta Tampereelle.

Kullakin tuomitulla oli ollut oma roolinsa rikoksen toteuttamisessa. Huumeiden myynnistä saatuja tuloja kerättiin yhteiseen kassaan. Oikeus katsoi, että rikoksilla oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä.

Vyyhdissä tuomittiin myös viisi muuta henkilöä pienemmistä rikoksista. Rikokset liittyivät rahanpesuun, huumausainerikoksiin ja törkeään huumausainerikokseen. Tuomiot vaihtelivat sakkorangaistuksen ja parin vuoden vankeuden välillä.

Yksi tuomituista oli toiminut vyyhdissä kuriirina. Hän oli toimittanut palkkiorahoja kirjekuoressa Ruotsiin ja Hollantiin. Tuomittu kertoi oikeudessa, että rahoilla oli tarkoitus maksaa jonkun henkilökohtaisia velkoja.

Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia ja niistä voi valittaa hovioikeuteen.