Bryant Tolles osti talon läheltä itärajaa – kertoo, miksi Itä-Suomi kiinnostaa Yhdys­valloissa

Kävimme Kontiolahdella ampumahiihdon maailmancupissa kysymässä ulkomaisilta turisteilta, onko Itä-Suomessa ainesta vetäväksi matkailukohteeksi.

Henkilö seisoo ulkona stadionin reunalla, pitäen kädessään Yhdysvaltain lippua. Taustalla näkyy valaistu urheilukenttä ja metsämaisema.
Yhdysvaltalainen Bryant Tolles toivoo, että Itä-Suomeen tulisi pian lisää lunta. Hän on innokas maastohiihtäjä. Kuva: Alberto Politi / Yle
  • Alberto Politi

Kontiolahden ampumahiihtostadionin laitamilta erottuu kookas Yhdysvaltojen lippu. Sitä heiluttava yhdysvaltalainen Bryant Tolles lupaa kertoa, kuinka houkutteleva matkakohde Itä-Suomi on.

– Ostin juuri talon Simpeleeltä, joten olen oikea henkilö vastaamaan, Tolles naurahtaa.

Monella muullakin Kontiolahdella ampumahiihdon maailmancupia seuraavalla ulkomaalaisella on mielipide siitä, miten Itä-Suomen matkailua voisi kehittää.

Kysymys on ajankohtainen, koska esimerkiksi S-ryhmä yrittää lähivuosina luoda Itä-Suomesta houkuttelevan matkakohteen Lapin rinnalle.

Suomen hallitus puolestaan myönsi lokakuussa kolme miljoonaa euroa Itä-Suomen matkailulle.

Pyysimme ampumahiihtoturisteja arvioimaan, onko Itä-Suomella oikeasti mahdollisuuksia kehittyä matkailukohteena, ja mitä se käytännössä vaatii.

Kilpailijat etenevät ampumahiihtokilpailussa lumisessa metsämaisemassa, taustalla näkyy mainoskylttejä ja katselijoita reitin varrella.
Lauantaina Kontiolahden ampumahiihtokisojen melko harvalukuisessa yleisössä näkyi verrattain paljon Saksan lippuja. Kuva: Alberto Politi / Yle

Martin Reeh: ”Nostakaa nopeusrajoituksia”

Osa haastateltavista toteaa, että Itä-Suomi on valitettavan hankala saavuttaa. Saksalaisen Martin Reehin mielestä automatkat kestävät Suomessa ikuisuuden.

– On aika tylsää ajaa maantien ainoaa autoa, kun nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa. Sen voisi nostaa ainakin sataseen.

Myös Kuopiossa vaihto-opintojaksoa suorittavat ranskalaiset Tina Corne ja Elisa Pinston harmittelevat Itä-Suomen liikenneyhteyksiä.

He toivovat erityisesti, että Itä-Suomessa pääsisi liikkumaan laajemmin ja nopeammin junalla. Myös bussivuoroja olisi hyvä olla enemmän kuin yksi päivässä.

Kaksi henkilöä kannustaa hiihtokilpailuissa, pitäen käsissään Viron ja Saksan lippuja. Taustalla näkyy hiihtäjiä.
Saksalainen Martin Reeh seurasi ampumahiihtoa virolaisen Gulinara Maemetsin kanssa. Kaksikko tapasi toisensa vain hetkeä ennen haastattelua. Maemets toivoo, että Itä-Suomessa olisi enemmän tekemistä lapsiperheille. Kuva: Alberto Politi / Yle

Potentiaalia ympäri vuoden

Ranskalaiskaksikon mielestä Itä-Suomeen kannattaa tulla sekä kesällä että talvella.

– Elokuun auringonlaskut ja ensilumen sataminen olivat mahtavia kokemuksia, Corne sanoo.

Kaksi henkilöä kannustaa talviurheilutapahtumassa ja pitelee Ranskan lippuja.
Ranskalaiset Tina Corne (vasemmalla) ja Elisa Pinston haluaisivat käydä useammassa Suomen kansallispuistossa. Toistaiseksi he ovat ehtineet Kolin kansallispuistoon. Kuva: Alberto Politi / Yle

Saksalainen Martin Reeh on kiinnostunut tulemaan Itä-Suomeen varsinkin kesällä, koska alue sopii hyvin maastopyöräilyyn ja vaeltamiseen.

Yhdysvaltalaiselle Bryant Tollesille sen sijaan talvi on kaikki kaikessa. Intohimoinen maastohiihtäjä aikoo jatkossa viettää Simpeleellä 3–4 kuukautta vuodessa.

Tolles uskoo, että yhdysvaltalaiset matkailijat voisivat kiinnostua Itä-Suomen sotahistoriasta ja Venäjän läheisyydestä.

– Kasvoimme pelkäämällä Venäjää kylmän sodan aikana. Kun sanon asuvani aivan Venäjän rajalla, ihmiset ovat hyvin uteliaita.

Tolles inspiroituu myös Suomen urheiluhistoriasta.

Juha Mieto oli sankari.

Kisaturistien mielestä Itä-Suomi kiinnostaa kesällä ja talvella
Kuuntele, millainen matkailukohde Itä-Suomi on ulkomaalaisten ampumahiihtoturistien mielestä. Toisin kuin audiossa väitetään, Bryant Tolles ei ostanut taloa Imatralta vaan Simpeleeltä.

Uutista korjattu 2. joulukuuta 2024 kello 13:01: Bryant Tolles osti talon Simpeleeltä, ei Imatralta kuten jutussa aiemmin väitettiin.