Puolankalaisella tilalla epäiltiin rikosta useissa ilmoituksissa – kuukausien päästä löytyi 40 kuollutta nautaa

Ensimmäinen eläinsuojelutarkastus tehtiin tilalle toukokuussa.

Lehmiä syömässä heinää navetassa.
Kuvituskuva. Kuvan lehmät eivät liity tapaukseen. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
  • Tanja Heikkonen
  • Sanna Kähkönen

Puolankalaisesta maatilasta on tehty vuoden aikana useita eläinsuojeluepäilyilmoituksia, kertoo Oulunkaaren ympäristöjohtaja Jarmo Kelloniemi.

Maatilaa epäillään törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Marraskuussa paikalta löytyi noin 40 kuollutta nautaa ja viimeinen elossa ollut lopetettiin. Tilalta lähtöisin olleita hiehoja etsittiin marraskuussa Ristijärveltä.

– Eläimet eivät ole enää karkuteillä, sanoo Kelloniemi.

Tilasta on tullut kuluvan vuoden helmikuussa eläinsuojeluepäilyilmoitus, jonka jälkeen eläinlääkäri on ollut yhteydessä tilalliseen. Kyseinen ilmoitus ei ole johtanut eläinsuojelutarkastukseen.

Tammikuussa Oulunkaaren eläinlääkäri kävi tilalla eläintautivalvontaan liittyvällä näytteenotolla.

– Tuolloin eläinlääkäri oli yhteydessä eläintenpitäjään ja arvioi, että eläinlääkärin käyntiä ei tarvitse. Tammikuun käynti vaikutti arvioon tilalta saatujen muiden tietojen lisäksi.

Kelloniemi sanoo, että helmikuussa soitto tilalle riitti. Lisäksi tilalta saatiin valokuvia, joiden perusteella arvioitiin, ettei siellä tarvitse käydä.

Lisää ilmoituksia tuli toukokuussa. Tuolloin Oulunkaaren ympäristöpalvelujen eläinlääkäri on tehnyt eläinsuojelutarkastuksen.

Tarkastus on johtanut kuulemiseen ja hallintopäätökseen, jonka määräyksien noudattamista on seurattu viikon päästä tehdyllä uusintatarkastuksella.

Lisää ilmoituksia loppuvuodesta

Tilasta on tullut lisää eläinsuojeluepäilyilmoituksia lokakuussa.

Kelloniemi kertoo, että Oulunkaaren ympäristöpalvelujen eläinlääkäri on yrittänyt tehdä eläinsuojelutarkastuksen lokakuun lopussa, mutta tarkastusta ei ole pystytty suorittamaan.

– Eläintenpitäjää ei tavoitettu. Eläinlääkäri suoritti eläinsuojelutarkastuksen marraskuun lopussa, johon hän myös pyysi poliisin paikalle. Eläinsuojelutarkastus johti hallintopäätöksiin ja poliisin käynnistämään eläinsuojelurikostutkintaan, sanoo Kelloniemi.

Kesän ja syksyn 2024 aikana on tullut myös useita ilmoituksia karanneista naudoista, jotka ovat olleet lähtöisin kyseiseltä tilalta.