Kuntien kasvihuonekaasupäästöt laskivat viime vuonna lähes 10 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.
Lappeenrannan kaupungin kasvihuonekaasupäästöt alenivat samassa ajassa vielä tätäkin enemmän eli 14 prosenttia.
Suurin päästöalenema johtui Lappeenrannassa kaukolämmön päästöjen vähenemisestä. Suurimpia päästön lähteitä ovat liikenne ja maatalous.
Vuodesta 2007 vuoteen 2023 päästöt ovat laskeneet Lappeenrannassa yli 50 prosenttia.
Asia käy ilmi Suomen ympäristökeskuksen tiedoista.
Kaukolämmön päästöt nollaan
Lappeenrannan Energia on tehnyt useita toimenpiteitä kaukolämmön päästöjen alentamiseksi.
Yhtiö on muun muassa korvannut maakaasun ja polttoöljyn käyttöä aluelämpölaitoksissa uusiutuvilla polttoaineilla ja sähköllä. Viime vuonna sähköllä tuotettiin kaukolämmöstä jo 13 prosenttia.
Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen odottaa kaukolämmön päästöjen tippuvan lähelle nollaa tulevina vuosina.
− Liikenteessä alamme suosia muun muassa sähköbusseja ja pyöräilyä, Räsänen kertoo tiedotteessa.
Tänä vuonna Lappeenranta otti käyttöön kuusi sähköbussia paikallisliikenteeseen. Kaupunki tarjoaa asukkaille myös yhteiskäyttöisiä sähköautoja.
Tavoitteena hiilineutraalius
Vuonna 2022 Lappeenrannan kaupungin oli vaikeaa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Syynä oli UPM:n lakko, joka lisäsi turpeen käyttöä merkittävästi. Sen jälkeen Venäjän hyökkäys Ukrainaan lisäsi öljyn käyttöä.
Lappeenranta tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraalisuustavoite tarkoittaa käytännössä 80 prosentin päästövähennyksiä ja 20 prosentin nieluja tai kompensaatioita.