”Huonosti voi, jos ei merelle pääse” – Antti Stigin veneilykausi jatkuu jo yhdeksättä kuukautta

Lähes 50 vuotta veneillyt vaasalainen Antti Stig lähtee merelle aina kun voi ja tekee välillä merellä etätöitäkin

Mies seisoo vanhan laiturissa olevan matkaveneensä kannella.
Antti Stigin silmäterä ja toinen koti Matti Korkki on ollut perheessä jo 43 vuotta, josta Antin omistuksessa 30 vuotta.
  • Antti Haavisto

Vuodet eivät ole veljiä. Viime vuonna jäätalvi alkoi Merenkurkussa poikkeuksellisesti jo lokakuun puolella ja kesti lähes 7 kuukautta.

Toisin on nyt. Joulukuun toisena päivänä vaasalainen Antti Stig höräyttää vanhan matkaveneensä, Matti Korkin, dieselmoottorin käyntiin ja suuntaa keulan Palosaaren sundin laiturista kohti merta.

Vaikka vaasalaisia venehulluiksi sanotaankin, ei Antti Stig ole aivan normiveneilijä. Hän liikkuu merellä aina. Kun sisäsaaristo on jäässä, haetaan avovettä välillä trailerin päällä kulkevalla pienemmällä alumiiniveneellä kauempaakin.

Näin kävi myös tämän vuoden keväällä, jolloin Stig teki ensimmäisiä tutkimusretkiä jäälauttojen keskellä Merenkurkun ulkosaaristossa jo maaliskuussa.

Meri on elämäntapa

Kun pimeys ja kylmyys käyvät päälle ja puuskainen tuuli lyö vettä veneen kannelle, ei monen ensimmäinen ajatua ole merelle lähtö – varsinkaan joulukuussa. Antti Stig on kuitenkin kasvanut meren ja saarimökkeilynkin keskellä.

Pelkkä lähimatkailu mökille ei kuitenkaan riitä. Varsin usein Matti Korkin matka vie kauas ulkosaaristoon, jonka kolkat ovat ehtineet tulla tutuiksi Raumalta Ruotsiin saakka. Jäiden tultua vene vaihtuu potkukelkkaan tai retkiluistimiin ja myöhemmin myös autoon.

– Se on sellainen elämäntapa ollut aina, että kyllä sinne veri vetää. Ei sitä oikein osaa selittää, mutta huonosti rupeaa voimaan, jos ei merelle pääse, Antti Stig sanoo

Alumiininen vanha avovene kiinnittyneenä jäälautan reunalle Marenkurkussa
Antti Stigin pienemmällä Buster-veneellä matka taittuu jäissäkin, ja kevyttä venettä voi vetää lyhyitä matkoja jäänkin päällä. Tämä kuva on maaliskuulta Merenkurkusta. Kuva: Antti Stig

Etätöihin merelle?

​Antti Stigin onni on ollut jo vuosia työ, joka sallii työskentelyn myös etänä. Vaikka töitä tehdäänkin 95-prosenttisesti kotona, ottaa hän joskus työkoneen mukaan myös merelle.

Veneestä löytyy kaikki merenkulussa ja töissäkin tarvittava tekniikka wifiyhteyksineen.

– Toki jos näin käy, niin vene on ankkurissa, ja sitten voin olla tuolla takaosassa läppärillä. Autopilotti ohjaa venettä, tutka valvoo ympäristöä ja kapteeni tekee töitä, Antti Stig kertoo.

Mies ajamassa isoa katettua keskimoottorivenettä
Antti Stigin veneessä on kaikki merenkulkuun ja retkeilyyn tarvittava varustus mikroaaltouunista kaikuluotaimeen sekä myös etätöihin sopiva riittävän tehokas wifiyhteys. Kuva: Antti Haavisto / Yle

Yli yhdeksän kuukauden veneilykausi

Paljonko meripäiviä Antti Stigille siis parhaimmillaan vuodessa kertyy?

– Siitä ei ole ihan tarkkaa tietoa, mutta mitä tuosta Excelistä katsoin, niin Matti Korkki on ollut pisimmillään vesillä 281 päivää. Mutta ihan joka päivä en ole ollut täällä, Antti Stig sanoo.

Ja kun joulukuu on jo alkanut, näyttää tästäkin kaudesta tulevan pitkä vaikka loppuviikko näyttääkin tarjoavan pakkasia.

– Kyllä tämä on ihan hyvä kesä ollut joo, Antti Stig sanoo.

Valkoinen vanha keskimoottorivene ankkurissa majakkaluodon edustalla kesällä
Kesäistä idylliä. Tässä kuvassa Matti Korkki on ankkurissa Östra Norrskärissä Merenkurkun ulkosaaristossa. Antti Stigin mukaan vaikuttavin vuodenaika merellä on kevät. Kuva: Antti Stig
Köydet irti! Poikkeuksellisen lämmin talvi on hemmotellut Antti Stigin kaltaisia veneilyhulluja
Tästä pääset mukaan veneen kyytiin merelle ja kuulemaan koko Antti Stigin koko haastattelun