Etelä-Koreassa vaaditaan presidentti Yoon Suk-Yeolin eroa tämän julistettua maahan lyhyeksi jääneen poikkeustilan. Presidentti kertoi aamuyöllä pitämässään televisiopuheessaan peruvansa poikkeustilan. Hän sanoi myös, että poikkeustilan valvomiseen komennetut armeijan joukot vedetään pois.
Yoon julisti poikkeustilan myöhään tiistaina paikallista aikaa sen jälkeen kun hallituksen ja opposition välit kiristyivät äärimmilleen maan budjetin käsittelyn yhteydessä. Lisäksi presidentti syytti oppositiota vehkeilystä Pohjois-Korean kanssa.
Presidentti perusteli julistamallaan poikkeustilalla ”suojelevansa maata Pohjois-Korean kommunistien uhalta”, mutta hän ei esittänyt konkreettisia todisteita Pohjois-Korean toimista. Poikkeustila ehti olla voimassa vain joitakin tunteja ennen kuin parlamentti kumosi sen. Tämän jälkeen armeija kuitenkin ilmoitti, että poikkeustila pysyy voimassa kunnes presidentti on sen perunut.
Sotilaat yrittivät tunkeutua parlamenttirakennukseen, mutta siviilimielenosoittajat onnistuivat estämään tunkeutumisen. Myöhemmin armeijan joukot vetäytyivät parlamentin luota, kertoi uutistoimisto AFP.
– Pidättäkää Yoon Suk Yeol! huusivat parlamentin edustalle kokoontuneet mielenosoittajat.
Yhteensä 190 poliitikkoa onnistui pääsemään parlamenttirakennukseen sisälle. He kaikki äänestivät poikkeuslain kumoamisen puolesta kello yhdeltä keskiviikkona aamuyöllä paikallista aikaa.
Etelä-Korean lain mukaan maan hallituksen on peruttava poikkeuslaki, jos enemmistö maan parlamentin edustajista vaatii sitä. Parlamentissa on yhteensä 300 edustajaa.
Yhdysvallat, Britannia ja Saksa kertoivat seuraavansa Etelä-Korean tilannetta huolestuneina. Valkoisen talon edustajan mukaan poikkeustilan peruminen oli helpotus, ja demokratia Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean liittolaisuuden perusta.
Armeija ilmoitti rajuista toimista
Eteläkorealaisen Yonhap-uutistoimiston mukaan poikkeustilan komentajaksi nimitettiin kenraali Park An-soo, joka on myös Etelä-Korean armeijan ylipäällikkö.
Park kielsi parlamentin, poliittisten puolueiden ja yhdistysten toiminnan sekä mielenosoitukset ja lakot.
Yonhapin mukaan Park sanoi myös, että maan tiedotusvälineet otetaan hallintaan. Määräyksiä rikkovat olisi voitu pidättää ilman pidätysmääräyksiä ja tuomita sotatilalain mukaisesti.
Oppositio ja hallituspuolue tyrmäsivät
Yoonin poikkeustilajulistus tuli sen jälkeen, kun maan oppositiopuolue runnoi läpi pienennetyn budjetin parlamentin talousvaliokunnassa ja nosti virkasyytteet valtiontilitarkastajaa ja pääsyyttäjää vastaan.
Etelä-Korean opposition Demokraattinen puolue vaati keskiviikkoaamuna presidentin eroa syyttäen tätä kapinasta. Opposition mukaan Yoonin julistus oli perustuslain vastainen. Oppositio on syyttänyt presidenttiä jo pitkään poikkeuslain valmistelusta.
Yoonin edustama päähallituspuoluekaan ei lähtenyt presidentin tueksi. Puolueen puheenjohtaja Han Dong-hoon kutsui poikkeuslakia ”vääräksi”. Hän vaati keskiviikkona puolustusministeriä erotettavaksi ja koko hallituksen eroa. Han kertoi toimittajille ehdottaneensa myös presidentin erottamista puolueesta.
Etelä-Korean suurin ammattiliittojen keskusjärjestö julisti ”määrittelemättömän pituisen yleislakon” siihen asti, kunnes presidentti eroaa. Järjestössä on 1,2 miljoonaa jäsentä.
Etelä-Korean entinen presidentti Moon Jae-in sanoi viestintäpalvelu X:ssä toivovansa, että maan parlamentti tekisi nopeasti kaikkensa pelastaakseen maan murentuvan demokratian. Hän myös kehotti kansaa suojelemaan demokratiaa yhdessä.
Etelä-Korealla on ollut maan historian aikana useita autoritaarisia johtajia, mutta 1980-luvulta saakka maata on pidetty kansainvälisesti demokratiana.
Epäsuosittu presidentti
Yoon nousi Etelä-Korean presidentiksi vuonna 2022, kun hän voitti vaalit niukasti 0,7 prosenttiyksikön erolla.
Presidentin kannatusluvut ovat olleet heikot, ja hän on ryvettynyt useissa vaimoonsa liittyvissä skandaaleissa. Presidentin vaimon väitetään muun muassa ottaneen vastaan Diorin miljoonien arvoisen luksuslaukun pastorilta sekä manipuloineen osakemarkkinoita.
Yoonilla on ollut myös vaikeuksia tehdä politiikkaa, sillä oppositiolla on enemmistö maan parlamentin paikoista.
Uutinen päivittyy.