Kaiken tahdon sanoa värinä.
Reidar Särestöniemi
Kuvataiteilija Reidar Särestöniemi (1925–1981) oli yhtä värikäs persoona kuin hänen teoksensa.
Taiteilija ei värien tai maalin määrässä säästellyt. Siksi häntä on kutsuttu värien ruhtinaaksi.
Maalauksensa parissa huhkiessaan hän oli kuin performanssitaiteilija.
Särestöniemi kumosi teoksensa päälle täyden purkillisen tummaa maalia, valutti, levitti, pyyhki ja käänteli.
– Hänen maalaamisensa oli hyvin fyysistä, Didrichsenin taidemuseon amanuenssi Iiris Markkola toteaa.
Reidar Särestöniemi löysi värit luonnosta.
Hän tutki jäkälää, haki sammalesta kevään vihreän sävyn ja halusi saada sen samanlaisena teokseensa.
Iiris Markkola kertoo, että sen jälkeen Särestöniemi sekoitteli kotonaan värejä ja kävi ehkä vielä vertaamassa suon silmäkkeestä, onko sävy varmasti oikea.
Teoksissa hehkuu pohjoisen aurinko
Tämä vuosi on nimetty Reidar Särestöniemen juhlavuodeksi, koska hänen syntymästään on sata vuotta.
Helsinkiläisen Didrichsenin taidemuseon juhlanäyttelyn pääosassa on luonto.
Särestöniemen elämä ja taide olivat vahvasti yhteydessä vuodenaikojen vaihteluun, Lapin luontoon ja uskomuksiin.
Mie teen näitä kuvia, ja toivon, että jotakin parempaa ne ihmisille antavat.
Reidar Särestöniemi
Taiteilijan teoksissa hehkuu punaisena pohjoisen aurinko, tuoksuu suopursu ja loistaa kevään kirkas valo ja ruskan värikirjo.
– Hänelle kevät ja kesä olivat kaikkein rakkaimpia. Silloin oli eniten valoa, mikä mahdollisti maalaamisen ja luonnossa liikkumisen, Iiris Markkola sanoo.
Tiettömän taipaleen päässä, Kaukosen kylässä Kittilässä syntynyt taiteilija oli vahvasti pohjoiseen juurtunut.
Hän opiskeli taidetta Helsingissä ja Leningradissa, matkusti ympäri maailmaa, mutta palasi aina kotitilalle Särestöön.
– Siellä olivat vaarat ja jängät. Siitä hän eli, sitä hän maalasi. Hän tunsi olevansa yhtä Lapin luonnon kanssa.
Särestöniemi oli riekko, ilves ja susi
Reidar Särestöniemen taiteessa eläimet kuvasivat hänen omia syvimpiä tunteitaan. Maalausten eläin on Särestöniemi itse.
Välillä taide edellytti pukeutumista hylkeeksi.
Iiris Markkola sanoo, että teosten riekko kuvasi taiteilijan haurautta ja herkkiä puolia.
Nurkkaan ajettu yksinäinen susi oli taiteilijan omakuva. Hän koki olevansa sukupuuton uhkaama, lajinsa viimeinen.
– Kun hän halusi esittää itsensä leikkisänä, hauskana ja jäntevänä, hän maalasi ilveksen.
Särestöniemi oli luonnonsuojelija
Särestöniemi oli aikansa luontoaktivisti, joka suureksi murheekseen näki ”tuhannen kilometrin säteellä arktisen maailman tuhon”.
Hän otti kantaa ympäristönsuojelun puolesta.
Erityisen tärkeää Särestöniemelle oli, että ”kotijoki” eli Ounasjoki välttyy tekoaltaan rakentamiselta. Joen suojelulaki hyväksyttiin hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1983.
Taiteilijan huoli luonnon säilymisestä teki vaikutuksen myös museonjohtaja Maria Didrichseniin:
Särestöniemi oli ”erikoislaatuinen maailmanmies”
Reidar Särestöniemi on yksi Suomen tunnetuimmista taiteilijoista.
– Yleisö on aina rakastanut Särestöniemen töitä, Iiris Markkola sanoo.
Särestöniemi oli sosiaalinen vieraiden vastaanottaja ja saunottaja. Hänen luonaan Särestöniemessä viihtyivät korkea-arvoiset vieraat kuten presidentti Urho Kekkonen.
Maria Didrichsen sanoo Reidar Särestöniemestä, että hän oli upea ja erikoislaatuinen taiteilija.
– Hyvin hauska. Sellainen maailmanmies.
– Myös ristiriitainen, Markkola lisää.
Näin tapahtumat vierivät ylitseni, mutta nyt kestän, maalaan niin kuin Zorbas tanssii.
Reidar Särestöniemi
Jutun Särestöniemi-sitaatit ovat Rovaniemen taidemuseon ja Särestöniemi-museon julkaisusta Kaiken tahdon sanoa värinä.