Viitasaaren talous pysyy ensi vuonna plussalla – taustalla muutaman vuoden takainen energiayhtiön kauppa

Epävarmuutta Viitasaaren talouteen tuo ensi vuonna kuntien vastuulle siirtyvien TE-palvelujen rahoittaminen.

Viitasaaren kaupungintalo talvella. Kunnan viiri liehuu lipputangossa.
Viitasaaren kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta 16. joulukuuta. Arkistokuva Viitasaaren kaupungintalosta joulukuulta 2022. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Virpi Kotilainen

Kuntia yleisesti vaivaava talousahdinko ei koske Viitasaarta. Kaupungin tilinpäätös on tänä vuonna jäämässä plussalle, ja myös ensi vuoden talousarvio on laadittu ylijäämäiseksi.

Kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen toteaa, että vahvan talouden pohjalla on kaupungin energiayhtiön kuuden vuoden takainen kauppa. Jyväskylän energiayhtiö Alva maksoi Wiitaseudun Energiasta 15,8 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Lisäksi verotulot ovat tänä vuonna kasvaneet, ja ensi vuosikin näyttää kohtalaiselta. Kaupunginjohtajan mukaan sekä tulo- että kiinteistöverotus on Viitasaarella ensi vuonna maakunnan matalimpien joukossa.

Viitasaari on myös toistaiseksi säästynyt valtionosuusleikkauksilta, jotka ovat sote-uudistuksen yhteydessä kurittaneet monia kuntia.

Vuopionperä-Kovanen sanoo, että Viitasaari on käynyt tänä vuonna tiheällä kammalla läpi palvelujaan. Tässä talouden tasapainottamistyössä on lähinnä linjattu sitä, miten palveluita toteutetaan tulevina vuosina, kun iso henkilöstöstä eläköityy.

Palveluja on linjattu uudelleen myös siksi, että kuntapariyhteistyö Pihtiputaan kanssa päättyi viime vuoden lopussa. Samalla on tehostettu talousseurantaa, kaupunginjohtaja sanoo.

Ensi vuoden talouteen epävarmuutta tuo hänen mukaansa TE-palvelujen siirtyminen kaupungille. Työllisyyspalvelujen rahoitus askarruttaa muitakin kuntia, ja syksyllä työntekijäjärjestöt arvioivat, että valtion lupaama rahoitus on riittämätön.

Viitasaarella on kunnianhimoinen tavoite kasvattaa kaupungin väkilukua reilusti lähivuosina. Tällä hetkellä viitasaarelaisia on noin 5 700, ja vuonna 2030 määräksi haluttaisiin kirjata 10 000.

Vuopionperä-Kovanen selittää huimaa ja hiukan humorististakin tavoitetta sillä, että lukuun lasketaan myös kaupungin vapaa-ajan asukkaat, joita on noin 3 000.

Optimistinen päämäärä on kaupunginjohtajan mukaan hyvä kirittäjä, kun Viitasaari miettii, miten paikkakunnalle saadaan lisää työpaikkoja ja miten palveluja kehitetään.