Lapset toteuttivat äidin toiveen: rauhoitettu kääpämetsä löytyy nyt Joutsasta

Luonnonperintösäätiön ostama alue on merkittävän lintujärven reunustamaa vanhaa metsää, jonka siimeksessä piilottelee savupirtti.

Kaksi kääpää kannossa.
Käävät ovat lahottajasieniä ja niillä on merkittävä rooli monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Hämeenlinnasta käsin toimiva Luonnonperintösäätiö on jo pitkään etsinyt sopivaa kohdetta kääpämetsäksi. Marraskuussa kaksi vuotta sitten säätiö aloitti kääpämetsä-keräyksen, jonka tuottoa on käytetty uuden suojelukohteen hankintaan.

Kolmen hehtaarin kokoinen kääpämetsä löytyi Keski-Suomen Joutsasta. Saaririkkaan Suonteen järven rannalla sijaitsee ainutlaatuinen Pukinniemi ja siellä runsaspuustoinen Pukin metsä.

– Kyseessä on Pukinniemi, jonne ei johda autotietä eli se on tiettömän taipaleen takana tai saavutettavissa veneellä Pukkiin kuuluu pitkä rantaviiva niemen itä- ja länsirannoilla, kuvailee säätiön suojelujohtaja Anneli Jussila.

Metsässä kasvaa pääosin kuusta ja mäntyä, mutta siellä on myös lehtipuukeskittymiä, joissa esiintyy paljon kääpäisiä puita.

– Suontee on myös merkittävä lintujärvi ja Pukissa on todennäköinen valkoselkätikan reviiri, lisää Jussila.

Metsän rauhoittaminen oli omistajan toive

Keraamikko Raija Tuumi osti Pukin metsän 1970-luvulla. Jussilan mukaan metsä oli jo silloin vanhaa metsää, jota Tuumi ei koskaan hakkauttanut.

– Vuonna 2016 kuolleen Raijan ehdoton toive oli, että metsä säilyy ja hänen lapsensa toteuttivat äidin toiveen, Jussila kertoo.

Pukin metsä on arvioitu METSO-ohjelman ykkösluokkaan kuuluvaksi runsaspuustoisena boreaalisena luonnonmetsänä. Kääpämetsän keskellä on vuonna 1812 rakennettu savupirtti, joka siirrettiin uittamalla Pertunmaalta.

– Kun pirtti tuotiin metsään, puutakaan ei kaadettu ja siksi pirtti on aivan metsässä.

Anneli Jussila kertoo, että hirsinen rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde ja se oli aikanaan esteenä sille, että Pukin metsää ei voitu suojella Metso-ohjelman puitteissa.

Pentti Linkola tunsi Pukinniemen

Suojelujohtaja Anneli Jussila kertoo, että säätiön uusin kohde Joutsassa oli tuttu myös Pentti Linkolalle. Jussila ja Linkola vierailivat Pukinniemessä 1990-luvulla.

– Tällöin Luonnonperintösäätiö oli jo toiminnassa ja Pukin metsää harkittiin säätiön ensimmäiseksi suojelukohteeksi. Pentti ihaili suuresti sankkaa metsää, mutta hänestä metsä oli liian pieni suojelukohteeksi, Jussila muistelee.

Lisäksi savupirttiä käytettiin vielä silloin kesäpaikkana, mutta nyt pirtti on siirtynyt Luonnonperintösäätiölle ja sen suojelu jatkuu vanhan kääpämetsän siimeksessä.

Kalastaja-kirjailija Pentti Linkola perusti Luonnonperintösäätiön vuonna 1995 nimellä Luonnonsuojelualuesäätiö. Säätiön pesämunaksi Linkola lahjoitti 400 000 markkaa. Linkola kuoli huhtikuussa 2020.