Koskisen Oy:ltä iso investointi Kärkölään – yhtiö lisää vanerituotantoaan

Koskisen Oy käynnistää 12 miljoonan euron suuruisen investointiohjelman Päijät-Hämeessä.

Halyna Myronenko seisoo työskentelemässä viilunsaumauskoneella. Suuret viilut tulevat työntekijälle vasemmalta, josta hän syöttää  niitä oikealla olevaan koneeseen. Edessä olevasta monitorista tarkkaillaan koneen toimintaa monesta suunnasta usean kameran avulla.
Viilunjalostaja työskentelee vaneritehtaalla Kärkölässä. Koskisen Oy:n levyteollisuus työllistää eri tehtailla yhteensä noin 600 henkilöä. Kuva: Jarno Kajova / Yle
  • Tapio Enlund

Koskisen Oy satsaa lähivuosina 12 miljoonaa euroa levyteollisuutensa kehittämiseen Kärkölän Järvelässä, Päijät-Hämeessä.

Yhtiö käynnistää vuoteen 2027 asti ulottuvan investointiohjelman, jolla muun muassa kohennetaan vanerituotantoa. Kapasiteettia on tarkoitus lisätä nykyisestä 65 000 kuutiosta 85 000 kuutioon. Samalla tuotantoa automatisoidaan.

Levyteollisuusliiketoiminnan johtaja Tom-Peter Heleniuksen mukaan automatisointi merkitsee konekannan kehittämistä.

Vaneritehtaalla tuotetaan erilaisia koivuvanerituotteita esimerkiksi kuljetusajoneuvoihin, stanssaustyökaluihin, sisustukseen, kalustukseen ja huonekaluihin. Päämarkkina-alue on Keski-Eurooppa, jossa odotetaan talouden vahvistumista.

Heikentyneen tilauskannan vuoksi Koskisen Oy aloitti aiemmin syksyllä levyteollisuuden puolella henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut, joissa on toimitusjohtaja Jukka Pahtan mukaan sovittu mahdollisista lomautuksista.

Koskisen Oy työllistää levyteollisuudessa, eli vaneri- ja lastulevytehtaillaan noin 600 henkilöä Kärkölässä, Hirvensalmella ja Puolassa.

Viime vuosina Koskisen Oy on tehnyt isoja investointeja sahateollisuuteen, esimerkiksi uuteen sahaan ja ensi vuoden alussa käyttöön otettavaan tukkikenttään.