Suomessa oli pitkään paikkakuntia, jotka tunnettiin mielisairaalayhteisöistään. Sairaalaan tultiin pitkienkin matkojen takaa, ja joku saattoi viettää lähes koko aikuiselämänsä Salon Märynummella tai Tuusulan Kellokoskella. Sitten mielisairaanhoidon paradigma eli vallitseva ajattelutapa muuttui.
Uuden paradigman nimi oli avohoito.
1960-luvulla Suomessa oli yli 20 000 psykiatrisen hoidon sairaalapaikkaa – suhteellisesti eniten maailmassa. 1990-luvulta alkaen potilaita siirrettiin nopeassa tahdissa avohoitoon, ja laitoshoidon paikat supistuivat noin 6000:een.
Samaan aikaan iski lama. Yhtäkkiä kunnat näkivät mielenterveyspalveluissa myös säästökohteen, joten avopalvelut eivät ole koskaan yltäneet säälliselle tasolle.
Tuorein kriisi oli koronapandemia eristyksineen. Se heikensi etenkin nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyttä.
1990-luvulta alkaen potilaita siirrettiin nopeassa tahdissa avohoitoon, ja samaan aikaan iski lama.
Kun nuoremmat ikäluokat osaavat jo hakeutua hoitoon, nyt ollaan tilanteessa, jossa kutistunut avohoito tukehtuu potilaisiin. Hyvinvointialueiden piti korjata juopa sairaaloiden ja avohoidon väliltä, mutta ainakaan vielä siinä ei ole onnistuttu.
Silti toivoakin on; esimerkiksi Raision kaupunki on kertonut purkaneensa kuukausien jonot avohoidossa muutamaan päivään.
Psykiatri ja ihmisoikeusaktivisti Ilkka Taipale on todennut, että mielenterveyspotilaiden jääminen puutteellisen avohoidon varaan loukkaa heidän ihmisoikeuksiaan. Mutta eivät ihmisoikeudet aina ole toteutuneet sairaalahoidossakaan.
Kaikissa sairaaloissa etenkin oikeus yksityisyyteen on aina väistämättä alentunut. Kuulemme viereisen sängyn potilaan voinnista ja henkilökunnan häntä koskevasta puheesta aivan liikaa.
Pikkukaupungissa tuttujaan tulee moikanneeksi jo päivystyksen odotustiloissa.
Sairaalahoidossa etenkin oikeus yksityisyyteen aina väistämättä alenee.
Kun kyseessä on psykiatrinen sairaala, liikutaan vieläkin aremmalla elämänalueella. Hallitsemattomassa tilanteessa yksityisyyden tarve vain korostuu.
Kun mieli ja aivokemia ovat sekaisin, ihminen voi toimia tavoilla, joita ei koskaan terveenä voisi uskoa tekevänsä. Ihmisestä saattaa tulla pelottava tai jopa uhka paitsi itselleen, joskus harvoin myös muille.
Siksi oli hienoa päästä toimittajajoukon mukana vierailulle Turkuun marraskuussa valmistuneeseen Kompassisairaalaan.
Sen suunnittelussa ovat olleet mukana paitsi arkkitehdit ja insinöörit, niin ennen kaikkea hoitajat ja lääkärit, mutta myös mielenterveyden potilasjärjestöt.
Näimme huoneita ja tiloja, joiden toteutukseen on haettu mallia muualta Euroopasta. On huoneita, joissa kalvoverhot suodattavat kovaa sinistä valoa, jos se ahdistaa. On aistihuoneita, joissa mieltä rauhoittavat videoseinällä merenrantaan huuhtoutuvat mainingit. Virtuaalilasien kanssa voi kävellä Teijon retkeilyalueen pitkospuilla.
Parvekkeilla voi katsella suojaseinän takaa kaupungin vilinää, sillä rakennus on keskellä sairaala- ja yliopistokampusta.
Tsaarinvallan aikaisista rakennuksista poiketen äänieristys oikeasti toimii terapiahuoneissa.
Jopa henkilökuntaa on ajateltu sijoittamalla kahvihuoneita ja taukotiloja siten, että niissä on ikkunat. Tämä ei muuten ole ihan tavallista suomalaissairaaloissa. Eristyspotilaskaan ei enää joudu ikkunattomaan koppiin, vaan hänellä on näköyhteys hoitajaan ja ulos kaupungille.
Erityisen vaikutuksen teki ambulanssikellari, jonne psykoosipotilas voidaan tuoda huomaamattomasti ja siirtää omalla hissillä suoraan osastolle.
Vanhoissa sairaaloissa tällekään pimeälle hetkelle ei ole voitu tarjota yksityisyyttä, vaan koko sairaala saattoi tuijottaa uutta tulijaa.
Säästösyistä rakennushankkeita on pitänyt pilkkoa, eikä uusi hoitoideologia toteudu, jos sairaalassa on ruuhka.
Turun Kompassisairaalan kaltaisia moderneja psykiatrisia sairaaloita on jo valmistunut muun muassa Jyväskylään, Seinäjoelle ja Tampereelle. Laakson sairaala-alueelle Helsingissä tulee myös uusi psykiatrinen sairaala.
Uusissakaan sairaaloissa ei ole elelty vain auvoisina, sillä moni sairaala on aloittanut valmiiksi liian pienenä.
Säästösyistä rakennushankkeita on pitänyt pilkkoa, eikä uusi hoitoideologia toteudu, jos sairaalassa on ruuhka.
Mutta on silti mielenkiintoista nähdä, hälveneekö myös psyykkisten sairauksien stigma uusien sairaaloiden myötä. Nyt sairaalat ovat usein keskemmällä kaupunkia ja tilat ovat kaikille inhimillisemmät.
Jos tarpeeksi kiinnostaa, voi jopa kurkistaa kohteliaasti sisään. Esimerkiksi Turussa voi piipahtaa kahvilla uuden Kompassisairaalan ala-aulassa. Siellä potilasjärjestöt pitävät omaa infopistettään ja mielenterveyskuntoutujat kahvilaa.
Nyt kun masennuksesta puhuminen on jo arkea kahvipöytäkeskusteluissa, voisimme tehdä saman henkisen loikan myös muille mielen poikkeustiloille.
Ulla Järvi
Kirjoittaja tietää, että avoin puhe myös mielen sairauksista tukee muita sairastuneita ja heidän läheisiään.