Liikenne takkuaa Etelä-Suomessa: pelastuslaitos varoittaa heikosta näkyvyydestä ja erityisen liukkaista tienpinnoista

Muun muassa Pirkanmaalla on sattunut tänään useita tieliikenneonnettomuuksia. Huonosta kelistä varoitetaan autoilijoita ja jalankulkijoita maan etelä- ja länsiosissa.

Lumimyräkkä ja liukkaat tiet näkyvät liikenneonnettomuuksien määrässä. Videolla näkyy liikennettä Lempäälän Sääksjärveltä kolmostieltä. Video: Juha Kokkala / Yle, Marjut Suomi / Yle
  • Kirsi Matson-Mäkelä

Sankka lumisade ja liukkaat tienpinnat ovat aiheuttaneet useita liikenneonnettomuuksia Pirkanmaalla.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Tomi Nieminen kertoo, että yksiköt ovat käyneet iltapäivän mittaan jo yhdellätoista eri onnettomuuspaikalla. Vakavilta loukkaantumisilta on kuitenkin vältytty.

Tieltä suistumisia ja peräänajoja on sattunut muun muassa Tampereella, Lempäälässä, Pirkkalassa ja Sastamalassa.

Autoja ajamassa lumisessa ja sumuisessa säässä valaistulla maantiellä illalla.
Tampereen läntisellä kehätiellä on sattunut useita onnettomuuksia perjantaina. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Esimerkiksi valtatiellä kolme on ollut ajokaistoja suljettuna liikenteeltä useita kertoja onnettomuuspaikkojen raivauksen takia. Viimeisin ulosajo moottoritiellä sattui Lempäälässä kello 17 aikaan.

Samalla valtatiellä sattui hieman ennen kello puoli viittä peräänajo, kun kuorma-auto törmäsi henkilöautoon. Ajoneuvoissa olleet kolme henkilöä eivät loukkaantuneet vakavasti.

Pelastusajoneuvo auttaa iltapimeässä auto-onnettomuuden merkitsemisessä moottoritiellä. Luminen keli ja himmeä näkyvyys vaikeuttavat liikenneolosuhteita.
Läntisellä kehätiellä eli valtatiellä kolme Pirkkalan ja Tampereen rajalla sattui onnettomuus perjantaina iltapäivällä. Kuvasta on sumennettu auton rekisterikilpi. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Autoilijoita ja jalankulkijoita varoitetaan huonosta kelistä

Pirkanmaan pelastuslaitos varoittaa tiedotteessaan, että tiellä on tällä hetkellä hyvin liukasta ja näkyvyys voi olla lumipyryn takia heikko.

Päivystävä palomestari Tomi Nieminen muistuttaa, että nyt on tärkeää pitää riittävä turvaväli edellä ajavaan. Turhia ohituksia on syytä välttää.

Myös Fintrafficin Turun liikennekeskus varoittaa huonosta ajokelistä maan länsi- ja eteläosassa. Lumisade, pöllyävä lumi ja jäiset tienpinnat heikentävät paikoin ajokeliä.

Ilmatieteen laitos varoittaa jalankulkijoita liukkaudesta. Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Pirkanmaan alueella varoitetaan jalkakäytäville tamppautuvan lumen aiheuttamasta liukkaudesta.

Kuorma-auto ja henkilöautot ajavat lumisateessa maantiellä. Kuvassa on Kolmostie Sääksjärven kohdalla.
Näkyvyys voi olla paikoin heikko pöllyävän lumen takia. Kuva on otettu valtatieltä kolme Lempäälässä Sääksjärven kohdalla klo 14.15 perjantaina. Kuva: Juha Kokkala / Yle