Kuopiolais­nuoret panevat pystyyn uuden festivaalin – tapahtuma­paikkana entinen armeijan luolasto

Veto Festival järjestetään koulujen päättäjäisviikonloppuna liikunta- ja tapahtumakeskus Luolassa Kuopiossa.

Luola ulkoapäin.
Armeijan entiseen luolastoon rakennettu monitoimiareena Luola valikoitui Veto Festivalin tapahtumapaikaksi keskeisen sijaintinsa takia. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
  • Pauliina Tolvanen

Koulujen päättäjäisviikonloppuun on rakentumassa uusi festivaali Kuopiossa.

Toukokuun viimeisenä lauantaina järjestettävä Veto Festival painottuu rap-musiikkiin. Tapahtuma on ikärajaton ja sen tavoitteena on tarjota kaiken ikäisille yhteisöllinen ja turvallinen festivaalikokemus.

Tapahtumapaikkana toimii viime kesänä avattu Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus Luola.

Veto Festivalin taustalla on kaksi nuorta yrittäjää Tomi Tirronen, 18 ja Mico Lonka, 17. He ovat aiemmin järjestäneet muun muassa Ka44 Festiä.

Veto Festival on asettanut yleisötavoitteeksi 1 500 osallistujaa. Festivaalia on tarkoitus markkinoida kevään mittaan kiertueella, jonka toivotaan tavoittavan 3 000 ihmistä.

Monitoimiareena Luola sijaitsee syvällä kallion sisässä, missä ennen oli Puolustusvoimien asevarikko. Toimittaja Petri Julkunen esitteli elokuussa uuden monitoitmiareenan. Video: Toni Pitkänen / Yle