Etelä-Karjalassa alkaa uusi kansainvälinen elokuvataiteen festivaali.
Elokuun lopulla eli 22.-24. elokuuta 2025 järjestettävä Saimaa Film Festival lupaa monipuolisia elokuvanäytöksiä, luentoja ja oheistapahtumia luonto- ja kulttuuriympäristöissä, kuten Vuoksen ja Saimaan rannoilla sekä Taavetin linnoituksessa Luumäellä.
Festivaalin ohjelmaa esitetään ympäri Etelä-Karjalaa eli Imatralla, Lappeenrannassa, Ruokolahdella, Rautjärvellä, Luumäellä ja Taipalsaarella. Suurin osa esityksistä on maksuttomia.
Rahoitus kahdeksi kesäksi
Festivaali pyrkii nostamaan Venäjän hyökkäyssodasta taloudellisesti kärsineen Etelä-Karjalan tunnettuutta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, vahvistamaan alueen elinvoimaisuutta ja houkuttelemaan ihmisiä läheltä ja kaukaa.
Saimaan Film Festivalin järjestää Kaakkois-Suomen suurin ammattiteatterifestivaali Mustan ja Valkoisen Teatteri -yhdistys. Taiteellinen johtaja on Kamran Shahmardan.
– Ensimmäiseen tapahtumaan odotamme 3 000–4 000 kävijää, ja pitkän aikavälin tavoitteena on kasvattaa yleisömäärä 8 000–10 000:een, Shahmardan kertoo.
Tapahtuman yhteistyökumppani on Saimaa Geopark. Rahoituksen tapahtuma on saanut kahdeksi seuraavaksi vuodeksi Etelä-Karjalan Kärki Leaderiltä ja Leader Länsi-Saimaalta.