Valitukset eivät kaataneet Ikaalisten kaavaa – Tevaniemeen saa rakentaa tuulivoimaloita

Ikaalisten kaupunginvaltuusto sai kaavoittaa tuulivoimaa Tevaniemeen. Hämeenlinnan hallinto-oikeus ei kumonnut valtuuston päätöstä, vaikka siitä tehtiin useita valituksia.

Tuulivoimalan runko-osia maassa odottamassa asennusta.
Ikaalisten kaupungin hyväksymässä Tevaniemen tuulivoimaosayleiskaavassa on tilaa jopa yhdeksälle voimalalle. Kuvassa on tuulivoimatyömaata Keski-Pohjanmaan Lestijärvellä viime marraskuussa. Kuva: Esa Syväkuru / Yle
  • Reija Grönroos

Hämeenlinnan hallinto-oikeus piti voimassa Ikaalisten päätöksen Tevaniemen tuulivoimaosayleiskaavasta. Kyse on yli tuhannen hehtaarin alueesta.

Ikaalisten kaupunginvaltuuston kaavapäätöksestä tehtiin useita valituksia. Valituksissa vaadittiin lokakuussa 2023 tehdyn päätöksen kumoamista.

Kumoamista vaativat sekä Leppäsjärven ja Poltinkosken kyläseura että suuri joukko yksittäisiä ihmisiä.

Epäily pohjavesivaikutuksista

Valittajat pitivät kaavan ympäristövaikutusten arviointia puutteellisena ja epäilivät muun muassa tuulivoimaloiden vaikutuksia pohjaveteen.

Tevaniemessä on pohjavesialue ja kaksi vedenottamoa, mutta Ikaalisten kaupungin selvityksen mukaan ne eivät ole nyt kaavoitetulla alueella. Sen sijaan tulevat sähkönsiirtoreitit kulkisivat Tevaniemen pohjavesialueen halki.

Valittajia askarruttivat myös joidenkin päättäjien mahdollinen esteellisyys sekä tulevien tuulivoimaloiden melu- ja välkehaitat.

Maa- ja metsätalousaluetta

Kiistelty kaava koskee noin 1 250 hehtaarin suuruista aluetta Ikaalisten Tevaniemessä. Kaupungin keskustasta tälle alueelle on matkaa kymmenkunta kilometriä.

Kaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Tämän lisäksi kaava osoittaa tilaa enintään yhdeksälle tuulivoimalalle, joiden enimmäiskorkeus saa olla enintään 280 metriä maanpinnasta.

Varsinainen Tevaniemen kylä on vanhaa asutusaluetta Kyrösjärven rannalla. Matka Tevaniemestä Ikaalisten keskustaan lyhenee talvella merkittävästi, kun järven poikki jäädytetään virallinen jäätie.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.