Koko kansan Kummeli-mies Heikki Silvennoinen kärsi monista tragedioista omassa elämässään – koostimme videot uran varrelta

Heikki Silvennoinen loi suomen kieleen useita lentäviä lauseita ja sanontoja. Lapsesta saakka hauska ihminen näki elämän kaikki puolet.

Silvennoinen oli tunnettu näyttelijä ja taitava muusikko. Katso videolta hänen tunnetuimpia hahmoja ja hetkiä uran varrelta.
  • Anu Leena Hankaniemi

Suomalainen näyttelijä, kitaristi ja laulaja Heikki Silvennoinen on kuollut. Silvennoinen oli kuollessaan 70-vuotias. Viiden lapsen isä kuoli pitkäaikaiseen sairauteen kotonaan.

Suurelle yleisölle Silvennoinen tuli tutuksi sketsisarja Kummelista, jossa hän oli mukana alusta asti sekä näyttelijänä että käsikirjoittajana. Hän oli myös poliisikomediasarja Kontio & Parmaksen takana.

– Kyllä olen lapsesta saakka ollut hauska ihminen. Huumorintaju on myötäsyntyistä. Se ei ole keksittävissä, Silvennoinen sanoi Yle Perjantain lähetyksessä lokakuussa.

Taitava kitaristi

Lapsena kitaran saanut Silvennoinen aloitti uransa vuonna 1972 progressiivisen rockin Tabula Rasassa.

Tabula Rasa perustettiin Kangasalla vuonna 1972. Kuuntele yhtyeen taidonnäyte vuodelta 1976. Tabula Rasan juontaa esiintymään Vesa-Matti Loiri.

Silvennoinen on ollut myös Mikko Alatalon Coitus Int -yhtyeessä.

1980-luvulla hän perusti QStonen yhdessä Mikko Kuustosen, Mikko Löytyn ja Sakari Löytyn kanssa. Erityisesti blues oli Silvennoiselle tärkeää musiikkia.

Monipuolisen muusikkouran jälkeen Silvennoinen teki läpimurron koko kansan hauskuuttajana. Musiikkiura jatkoi läpi hänen elämänsä.

Katso vuonna 1997 tehdystä haastattelusta, kuinka Silvennoinen muistelee progenuoruuttaan. Toimittajana Axa Sorjanen.

Kansa pysäytteli kaikkialla

Kummelia esitettiin Ylellä vuosina 1991–2004. Kuumimpina aikoina Silvennoista pysäyteltiin milloin missäkin.

Silvennoinen on tunnettu esimerkiksi Matti Näsästä, Tonnin setelistä ja Mauno Ahosen hahmoista.

– Muistan, kun Parkanon Shellillä yksi mies kysyi: ”Paljonko maksaa Efektimies?” Jos olisin tajunnut sanoa vaikka 300, se olisi varmaan maksanut sen, koska se oli muutaman promillen humalassa, mutta en ole kyllä näissä tilanteissa vielä rahaa ottanut, Silvennoinen kertoi Yle Perjantaille.

Heikki Silvennoinen kertoo Tonnin seteli -sketsistä.

Tonnin seteli -sketsi seuraa Heikki Silvennoista yhä - Kuvissa pyydetään "sitä ilmettä" ja kassalla vitsaillaan vaihtorahoista
Toimittaja Anna Sirén tapasi Heikki Silvennoisen aidolla tapahtumapaikalla Pyynikin näkötornilla vuonna 2020.
Missä tapahtui, sieltä löytyi myös uutistoimittaja Mauno Ahonen. Tässä pikaraportissa kerrotaan painonnoston MM-kisojen yllättävästä käänteestä: bulgarialaisen Nemes Astranovin doping-näyte oli täysin puhdas.
Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen ja Olli Keskinen. 1991.
Kummeli-miehet Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen ja Olli Keskinen vuonna 1991. Kuva: Yle
Silvennoisen hahmot ehtivät moneen. Ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisella saattoi olla väärä mappi mukana, mutta sanottavaa riitti aina. Tässä Ympäristöruudussa Jaakko Parantaisen käsittelyssä ovat liikuntapaikat.
Muusikkous näkyi Silvennoisen hahmoissa. Tässä sketsissä Iso-Pebe haastattelee B.B. Korhosta. Rockelämäntapojen veteraanilla ei ole mennyt erityisen lohdullisesti ja tämä kuuluu myös miehen sävellyksissä.

Monia pysähtymisiä

Muusikon ja näyttelijän oma elämä oli värikäs, ja hän näki elämän kaikki puolet. 14-vuotiaana Silvennoinen menetti isänsä ja hänen piti kannatella perhettään.

Silvennoinen kertoi julkisuudessa avoimesti myös alkoholismistaan. Hän raitistui 1990-luvulla.

Vuonna 2020 Silvennoinen joutui avosydänleikkaukseen, jonka yhteydessä hänellä diagnosoitiin erittäin harvinainen veritauti. Hän joutui käymään säännöllisesti dialyysissa.

– Siinä itse tilanteessa ei ollut mitään hauskaa, mutta kun kävelin sinne leikkaussaliin, sanoin kirurgille, että näytä minulle tuosta seinältä se rälläkkä, millä aiot avata minut kohta. Monesta tragediasta selviää aika paljon paremmin kun on hyvä huumorintaju, Silvennoinen kertoi Yle Perjantaille.

Kuinka sujuu suomalaisilta blues? Heikki Silvennoinen & The Rest näytti mallia kappaleella ”Behind the bars” vuonna 2000 Tavastia-klubilla.

Julkisuudessa on käsitelty myös Silvennoisen avioeroja. Hän kertoi, että on voinut myös nauraa jälkeenpäin eksiensä kanssa, mikä oli hänelle tärkeää ja lohdullista.

Silvennoinen syntyi Savonlinnan Säämingissä ja muutti jo varhain Kangasalle Pirkanmaalle. Viimeiset vuotensa hän asui Pälkäneellä.

Elämänsä biisin paljastivat vuonna 2021 Timo Kahilainen, Heikki Silvennoinen, Olli Keskinen, Heikki Hela sekä Kummeli-ohjaaja Matti Grönberg.

Silvennoisen hahmot toivat suomen kieleen useita legendaarisia lausahduksia. Yhdeksi tunnetuimmaksi jää metallimies Matti Näsän ”Jumankauta juu nääs päivää, ei ole huolen häivää”.

Tämä on yksi legendaarisimmista sketseistä: Johan Lind esittelee akvaarioharrastustaan. Vuonna 1988 Lindin unelmat täyttyivät kun kalastuksen yhteydessä verkkoon tarttui Suklaamonni Eero.
Satu ja Tuija ovat myös Kummelin rakastetuimpia hahmoja. Silvennoinen oli Tuija, Timo Kahilainen Satu.

Heikki Silvennoista muisteltiin keskiviikkona Radio Suomen lähetyksessä:

Muistoissamme Heikki Silvennoinen

Ja torstaina 19.12. klo 19-20 TV1:ssä nähdään erikoislähetys, jossa häntä muistelevat muun muassa Mikko Kuustonen, Mikko Alatalo, Jukka Leppilampi ja Olli Keskinen.