Energiayhtiö Savon Voima aloittaa yhteistyöselvitykset vesihuoltoon liittyvissä palveluissa Pieksämäen, Suonenjoen ja Leppävirran kanssa.
Yhtiö kertoo voivansa tarjota kunnille digitaalisia palveluita, vesimittareiden etäluentaa sekä seuranta- ja huoltoprosessien tehostamista. Savon Voima on toteuttanut Pielavedellä pilottihankkeen, jossa otettiin käyttöön vesimittareiden etäluenta.
Savon Voiman mukaan tavoitteena on löytää synergiaetuja, jotka voivat tuoda kunnille kustannussäästöjä sekä parantaa vesihuollon toiminnan tehokkuutta.
Yhtiön sovelluksen kautta asiakkaat voivat esimerkiksi seurata vedenkulutustaan ja saada hälytyksen poikkeavasta vedenkulutuksesta. Lisäksi Savon Voima tarjoaa hoidettavaksi asiakaspalvelua ja ympärivuorokautista huoltopäivystystä.
Vesihuollon omistus ja määräysvalta pysyisi kuitenkin kunnilla.