Tampereen Ravirata oy:n hallitus on nimittänyt Kaisa-Leena Ahlrothin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi maaliskuusta alkaen.
Ahlroth on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri, ja hänellä on johtajakokemusta koulutussektorilla sekä teollisuudessa. Lisäksi hän on aktiivinen hevosurheilun harrastaja.
Teivon nykyinen toimitusjohtaja Elina Hirvonen siirtyy Turkuun johtamaan jalkapalloseura FC Interin junioritoimintaa.
Johtajapestin alkuun isoja haasteita
Ahlroth astuu johtoon haastavassa tilanteessa, sillä raviratojen toimintatukiin kohdistuvat leikkaukset luovat paineita koko alalle.
Tulevien vuosien aikana Teivo valmistautuu myös Kuninkuusraveihin, joita isännöidään vuonna 2026. Samana vuonna Teivolla on 50-vuotisjuhlavuosi. Lisäksi suunnitelmat Tapahtumakeskus Teivon kehittämiseksi etenevät.
– Kaisa-Leenalla on vahva koulutus- ja kokemuspohja, joka antaa hänelle erinomaiset lähtökohdat tarttua Teivon johtotehtäviin ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin, kertoo tiedotteessa Tampereen Ravirata oy:n hallituksen puheenjohtaja Asko Koskinen. Lisäksi hänen tuntemuksensa hevosurheilusta harrastuksensa kautta on suuri etu.
Ahlroth: Raviurheilu on elämäntapa
Ahlroth kertoo tiedotteessa odottavansa innolla uuden tehtävänsä aloittamista. Hän korostaa raviurheilun merkitystä sekä elämäntapana että yhteisöjen yhdistäjänä.
– Raviurheilu on raviväelle enemmän kuin vain ammatti tai harrastus – se on elämäntapa, joka yhdistää ihmisiä, kulttuureja ja yhteisöjä. Teivon ravikeskus on suomalaisessa raviurheilussa tärkeä paikka, sekä historiansa että kasvualueen sijaintinsa johdosta.